Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Asperger-lapsen erilaisuuden huomioiminen koulussa

Tutkija KM Marko Kielinen

Kasvatustieteiden tiedekunta

Lastenpsykiatrian klinikka Oulun yliopisto

JOHDANTO

Autismin kirjossa Aspergerin oireyhtymä sijoittuu lievempään päähän, toisessa ääripäässä on vaikeasti autistinen henkilö. AS-henkilöllä on yleensä suuria vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Lisäksi hänellä saattaa esiintyä vaihtelevasti kielellisen ja ei kielellisen kommunikoinnin vaikeuksia, toistavaa käyttäytymistä, toimintoihin juuttumista sekä poikkeavaa reagoimista aistiärsykkeisiin. Nämä tekijät vaikeuttavat oleellisesti arkielämässä kuten myös koulussa selviytymistä.

Pojilla esiintyvyys on noin neljä kertaa yleisempää kuin tytöillä. Aspergerin oireyhtymään liittyviä käsityksiä yleistetään, jolloin oireyhtymä saatetaan mieltää vain erittäin lahjakkaiden ja hyvätasoisten lasten ongelmana. Tämä saattaa herättää hämmennystä niissä tapauksissa, joissa AS-lapsi ei olekaan poikkeuksellisen lahjakas. Tarpeeksi usein ei korosteta sitä tosiasiaa, että myös AS-oireyhtymän sisällä lapset voivat olla erilaisia. Ei ole olemassa tyypillistä As-henkilöä, vaan jokainen on oma yksilönsä erilaisine ilmentymineen.

AS-lapsi on erilainen koululainen

AS-oppilaan tullessa kouluun ei välttämättä huomata, että lapsi on erilainen. Kouluaineissa hän saattaa menestyä ilman suurempia vaikeuksia, jolloin hänen erilaisuutensa ei kiinnitetä huomiota. Ongelmat koulussa saattavat kuitenkin paheta ja siellä voi tuntua, ettei mikään perinteinen hallitsemiskeino tai pedagoginen lähestyminen auta lapsen kanssa. Lapsi saattaa käydä pitkänkin tutkimusjakson ennen kuin hänelle ehdotetaan Aspergerin diagnoosia. Diagnoosi on usein vanhemmille helpottava asia, kun saadaan vahvistus epäilyille, että kaikki ei ole kunnossa.

Aspergerin oireyhtymä ei johdu kasvatuksesta. Lapsen käyttäytymisen hallitseminen saattaa koulussa olla mahdotonta, kun ei tunneta niitä tekijöitä, jotka ovat käyttäytymisen taustalla. Lasten vanhempien saatetaan epäillä laiminlyöneen lapsensa kasvatuksen, koska lapsi on omaehtoinen ja itsepäinen eikä tottele opettajan kehotuksia. Tällaiset vihjaukset masentavat vanhempia, koska he ovat tehneet kaikkensa. Samalla tavoin lapsen opettaja saattaa joutua muiden silmissä huonon opettajan maineeseen, kun hän ei saa lapselle "kuria" esim. koulun juhlissa tai vierailuilla.

Pelkkä kieltäminen ei saa toivottua tulosta aikaan AS-lapsen kohdalla. Hänelle on syytä perustella, miksi näin tehdään (Laukkarinen & Rüfenacht1998). Näin ollen on hyvä opettaa lapselle yhteiskunnan sääntöjä ja lakeja joihin vedotaan (Suomen laki). Lapsen kanssa voi tehdä myös kirjallisen sopimuksen, jossa hän sitoutuu noudattamaan kyseistä käytäntöä. Kieltojen sijaan on usein parempi käyttää suoria komentoja, jotka ilmaisevat kuinka lapsen tulisi toimia. Konkreetti kielenkäyttö tarkoittaa sitä, että ohjeet annetaan mahdollisimman yksinkertaisesti ja selkeästi (Jordan & Powell 1995). Konditionaali-muotojen (-isi ) sijaan AS lapselle kannattaa tehtävät antaa käskymuodossa. (Voisitko tehdä… – Tee tehtävät…)
Osalla AS-henkilöistä ulkoa tulevat ärsykkeet, kuten visuaaliset, auditiiviset sekä taktiiliset (tunto) ärsykkeet voivat häiritä oppimista. Lapsi saattaa kahden kesken kyetä kuuntelemaan opettajaa, mutta heti kun mukaan tulevat muiden lasten äänet, yhteys katoaa. Yksilölliset järjestelyt luokkahuoneessa ovat silloin tarpeen. Esimerkiksi tilapäisen irtoseinän tarjoama näkösuoja tai kuulosuojaimet ovat hyvänä apuna. Autistiset lapset saattavat kuvailla kuinka hipaiseva koskettaminen voi tuntua epämiellyttävältä, ja kuinka taas kunnon rutistus ei aiheuta epämiellyttävää tuntemusta. Myös vaatteiden paino voi aiheuttaa epämiellyttävän olotilan, jolloin lapsi ei mielellään pidä vaatteita päällä.

Ruokien suhteen saattaa esiintyä valikoivuutta, jolloin ruokailut saattavat olla ongelmallisia. Lapsi saattaa olla herkkä ruuan hajun, ulkonäön tai maun suhteen, jolloin hän syö vain tietynlaista ruokaa. Ruokavalikoimaa voi laajentaa hyvin varovaisesti pienin määrin, jolloin uusi ruoka tulee huomaamatta lapsen syötävien ruokien valikoimaan. Lisäksi ruokailussa voi aiheuttaa ongelmia kohtuullisuuden käsite ja tekninen suoriutuminen esimerkiksi pe runoiden kuorimisesta (Gerland 1996). Tällöin on hyvä alkuun varmistaa ja opettaa lapselle ruokailun vaiheet kädestä pitäen. Kirjalliset tai kuvalliset yksityiskohtaiset ohjeet helpottavat myöhemmin lapsen selviytymistä ruokailuista.

Suoraan sanominen tai outo käyttäytyminen ei ole lapsen ilkeyttä. Sen taustalla on lapsen kyvyttömyys asettua toisen ihmisen asemaan (Frith 1989). Hän loukkaa muita tahtomattaan sanoessa asioita, jotka ovat kyllä tavallaan totta, mutta joita ei muutoin kohteliaisuuden vuoksi sanota. Sosiaalisten taitojen harjoittelulla vähennetään tehokkaasti konflikteja, jotka syntyvät siitä, että lapsi ei tiedä kuinka tulisi toimia (Attwood 1998).
AS-lapsi jää usein leikkien ulkopuolelle. Muut lapset eivät ymmärrä tai jaksa leikkiä hänen sääntöjensä mukaan. Käsien pyörittäminen, itsekseen puhuminen tai jatkuva vaatteiden nyplääminen ovat esimerkkejä sellaisista käyttäytymisen rituaaleista, jotka saattavat muissa herättää hilpeyttä ja ihmetystä. Nämä oudot rituaalit myös eristävät muista lapsista ja toimivat helposti kiusaamisen yllykkeinä. Rituaalien näkyvyyttä voidaan vähentää keskustelemalla lapsen kanssa ja harjoittelemalla korvaavia, vähemmän näkyviä toimintoja.

AS-lapsen kaverit saattavat olla joko huomattavasti lasta nuorempia tai aikuisia, harvoin samanikäisiä. Vanhemmat sisarukset osaavat ottaa sisarensa paremmin huomioon, jolloin myös he voivat harjoittaa nuorempaa sisarustaan leikkiin ja toimintaan muiden lasten kanssa (Attwood 1998).

AS-lapsen harrastus saattaa olla sellainen jota muut eivät harrasta, mikä myös lisää eristäytymistä muista. Muiden harrastukset eivät juuri kiinnosta. AS-henkilöt voivat olla kiinnostuneita astronomiasta, dinosauruksista, tietokoneista, historian henkilöistä, myrkyistä, juna-aikatauluista, meteorologiasta jne.

Liikuntatunnit saattavat tuottaa vaikeuksia, koska AS-lapsen kömpelyys ja toisen huomioiminen häiritsee hänen suoriutumistaan. Joukkuelajit ja etenkin pallopelit kuuluvat harvoin AS-lapsen harrastuspiiriin. Yksilöllisten tehtävien merkitys korostuu liikunnassa, jolloin onnistumisen ilon tarjoaminen on tärkein tavoite alkuun pääsemiseksi.

Vahvojen alueiden tukeminen ja kannustaminen ovat tärkeitä AS-lapsen itsetunnon kannalta. Harrastuksesta voi tulla myös ammatti, jossa AS-henkilö saa osaamisellaan myös muiden arvostusta. Harrastuksia voi joutua myös rajoittamaan, mikäli se vaarantaa lapsen tai muiden turvallisuutta. Pelkkä kieltäminen ei yleensä riitä, vaan lapselle on tarjottava jokin vaihtoehtoinen mielenkiinnon kohde.

Kykyjen epätasaisuus hämmentää ympäristöä, esim. tietokonenero, joka ei selviydy kengännauhojen sitomisesta tai ruokailusta. Tilanteet, joissa esiintyy ongelmia tuntuvat käsittämättömiltä verrattaessa lapsen lahjakkuutta tietyillä alueilla. Abstraktit asiat ovat vaikeita hahmottaa, jolloin esimerkiksi yläaste tuottaa monelle AS oppilaalle vaikeuksia. Opetettavassa asiassa tulisikin pyrkiä konkreettiseen lähestymiseen. Seuraavalle kouluasteelle siirryttäessä ei aina huomioida, että näillä nuorilla on edelleen autismista aiheutuvia ongelmia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja ympäristön havainnoinnissa.

Aspergerin oireyhtymä ei ole psyykkinen sairaus, mutta se voidaan varsinkin aikuisiällä diagnosoida sellaiseksi. AS-lapsilla saattaa esiintyä pelkoja, jotka voivat liittyä tavallisiin asioihin. Usein näiden pelkojen takana on väärinymmärtäminen, jolloin lapsi on saattanut tulkita kirjaimellisesti jonkun sanomisen. Masentuneisuus saattaa liittyä moniin epäonnistumisiin, jotka heikentävät itsetuntoa. Myöskin kuolemaa kohtaan saattaa AS lapsilla esiintyy pelkoja sekä viehättymistä (Gillberg 1997).

MITÄ TULISI TEHDÄ?

Kuinka koulun tulisi huomioida AS-lapsi, on kysymys jota monin paikoin vasta ollaan ottamassa esille? Ruotsista on kymmenen vuoden ajalta kokemuksia AS-lasten koulunkäynnin järjestämisestä. Suomen ainoa AS-luokka aloitti toimintansa 1996 Espoon Kilon koululla. Tällaiset kokeilut ovat antaneet arvokasta ja käytännönläheistä tietoa AS-lasten opetuksen järjestämisestä.

AS-lapsen edellytykset toimia muiden mukana saattavat olla niin hyvät, että hänen ei tarvitse siirtyä pienempään ryhmään. Toiset AS-lapset vaativat ehdottomasti pienen, 5 – 7 hengen, erityisryhmän, jotta kykenisivät keskittymään ja oppimaan uusia asioita. Asperger-, MBD-, DAMP- tai ADHD-diagnoosin saaneiden lasten yhdistäminen samaan luokkaan ei ole ongelmatonta, koska AS-lapset ovat sosiaalisten valmiuksien osalta kuitenkin erilaisia. Avustajakysymys on ratkaistava aina tapauskohtaisesti. Alkuun AS-lapsi yleensä tarvitsee aikuisen lähelleen, jotta voisi keskittyä ja aloittaa tehtävien suorittamisen (Attwood 1998). Tulisiko lapsi integroida tavalliseen peruskoululuokkaan vai täytyisikö perustaako oma ryhmä, josta käsin integrointi voitaisiin toteuttaa muutamilla yhteistunneilla? Näihin kysymyksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta, sillä kunkin lapsen kohdalla on aina erikseen tehtävä henkilökohtaiset ratkaisut.

Lapsen opettaja on vaikean tilanteen edessä, johon häntä ei ole opettajankoulutuksessa valmistettu. Ei ole häpeä tunnustaa, että ilmiö on uusi minulle ja että tarvitsen ulkopuolista ohjausta. Vasta viime vuosina on maassamme kouluissa tiedostettu AS-lasten olemassaolo ja erityistarpeet. Opettajille tulisi alkuun tarjota tietoa Aspergerin oireyhtymästä, jolloin vältytään monilta väärinkäsityksiltä. Pelkkä tieto AS-lapsen käyttäytymisen taustoista ei kuitenkaan aina riitä, vaan lapsen opettaja tarvitsee myös käytännönläheistä ohjausta henkilöltä, jolla on kokemusta autististen lasten parissa työskentelemisestä (Mönefors 1995). Konsultaatiolla on tärkeä merkitys myös opettajan jaksamiselle. Autistiset lapset ovat vaativia, joten opettajaa uhkaa loppuun palaminen, mikäli työnohjausta ei ole kyetty järjestämään. Tämä vaara on huomattu käytännössä mm. Ruotsissa Göteborgin kaupungissa, jossa autististen lasten opettajalle järjestetään säännöllistä konsultaatioapua työnohjauksen muodossa. Opettajalla on oltava joku henkilö, jolta hän voi kysyä AS-lapsen opetuksessa ilmenevistä ongelmista. Konsultoiva henkilö jakaa opettajan kanssa tämän työpaineet ja toimii usein myös kuuntelevana osapuolena (Mönefors 1995).

YHTEENVETO

Varhainen diagnoosi sekä informaatio Aspergerin oireyhtymästä perheelle, opettajille ja muille lapsen kanssa toimiville henkilöille ovat lähtökohtana onnistuneelle kuntoutukselle. Diagnoosi on kuitenkin vasta ensi askel lapsen kuntoutukselle. Aspergerin oireyhtymä on koko elämän kestävä tila. Oireita voidaan lieventää ja sosiaalisia taitoja opetella, jolloin luodaan hyvät puitteet itsenäiselle selviytymiselle.

Harvoissa kunnissa on tällä hetkellä asiantuntemusta ja voimavaroja toteuttaa AS-lasten tehokasta hoitoa, kuntoutusta ja koulutusta. Toisaalta ei ole olemassa yhtenäistä käytäntöäkään, jota voitaisiin soveltaa kunnissa. Kyse on valtakunnallisesta ongelmasta, jolloin ratkaisuissa korostuvat alueelliset kokeilut ja ratkaisut. On selvää, että suurissa kaupungeissa on aivan erilaiset mahdollisuudet järjestää AS-lapsille yhtenäinen hoito, kuntoutus ja opetus kuin harvaan asutuilla seuduilla.

Opetuksen järjestäminen edellyttää, että AS-oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), joka sisältää hoitoa, kuntoutusta, kasvatusta ja opetusta koskevat tavoitteet sekä toimenpiteet. Suunnitelman laatimiseen tulee osallistua lapsen huoltaja, opettajat sekä sosiaalitoimen ja terveydenhuollon asiantuntijat.

Opettajalle AS-lapsen opetusta koskevat kysymykset ovat yleensä uusia asioita joihin ei varsinkaan luokanopettajien peruskoulutuksessa ole saatu koulutusta. Opettajalle tuleekin järjestää täydennyskoulutusta sekä säännöllinen asiantunteva työnohjaus. Pelkkä kirjallinen tieto ei useinkaan riitä, vaan tarvitaan käytännönläheistä lähestymistä. Autistinen lapsi on vaativa, jolloin opettajan työssä jaksaminen on otettava huomioon myös työnohjausta järjestettäessä.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuuloaisti

Hyperkuuloinen henkilö hyotyy ympäristöstä, jossa on ääntä imeviä akustiikkalevyja ja tekstiilejä sekä paksuja mattoja. Häntä helpottaa, jos hän voi käyttää kuulosuojaimia tai korvatulppia silloin, kun ääntä on hänelle liikaa. Väenpaljous, meluisat kaikuvat huoneet, liikenneviilineet ja konsertit ovat hänelle hankalia paikkoja.

Kuuloaistia tuleekin totuttaa pikkuhiljaa. Ei ehkä kannata pakottaa häntä osallistumaan äänekkaisiin tilaisuuksiin, koska silloin pelko
ja vastustus voivat johtaa hysteerisiin kohtauksiin. Turvallisia kasvatuksellisia keinoja ovat ennakointi ja pienin askelin totuttelu.
Ennen tilanteeseen menemistä voidaan käyttää sosiaalista tarinaa, kuvia ja muuta rauhallista "kuivaharjoittelua".

Pekan äiti totutti lapsensa yliherkkää kuuloaistia autoajeluilla. Hän oli nauhoittanut kasetille kodinkoneiden ääniä, koiran haukkumista ja TV-mainosten musiikkia. Nämä olivat ääniä, joihin Pekka reagoi poikkeavasti. Autoajelu oli Pekan mielipuuhaa. Hän oli tällöin rento ja rauhallinen. Matkoilla äiti soitti ääniä kasetilta aluksi hyvin hiljaa. Pekan sietokyvyn kasvaessa voitiin äänen voimakkuutta lisätä. Pekka tottui ääniin ja oppi sietämään niitä paremmin.

Kuuloaistin yliherkkyydestä kärsivan henkilön lähellä olevien ihmisten on kiinnitettävä huomiota omaan äänenkäyttöönsa ja puhuttava rauhallisesti ja ehkä normaalia hiljempaa. Päiväkodeissa ja kouluissa henkilökunnan olisi tärkeä tukea toisiaan siinä, että liian kovaa ja korkealta puhuvat työyhteisön jäsenet tunnistaisivat ja korjaisivat omaa äänenkäyttöään.

Hypokuuloiselle tulisi tarjota paljon ääniä ja erilaisia soittimia. Hänen tulisi saada meluta tietyssä paikassa, hän esimerkiksi voisi rummuttaa autotallissa tai viedä lasipurkkeja lasinkierrätyspisteeseen. Hänen omaa ääntään voisi äänittää ja soittaa hänelle, mutta sellaisessa paikassa, ettei ääni häiritsisi muita. Niille henkilöille, joilla on "kohinaa" kuuloaistissa, on hyvä tarjota paljon mielekästä puuhaa, etteivät he jää kuuntelemaan omia sisäisia ääniään. Strukturoitu toiminta voi olla heille hyvä apu, koska siinä ulkoiset struktuurit auttavat keskittymispulmiin.

...
AISTIPULMAT

Poikkeava reagointi aistiärykkeisiin on autismissa hyvin tyypillistä eikä tätä aiemmin ole juurikaan huomioitu. Nykyään ymmärretään, että erikoisen käyttäytymisen taustalla on usein poikkeava aistimus. Aistikanava saattaa reagoida ärsykkeisiin liikaa tai liian vähän. Molemmat reagointitavat ovat ongelmallisia sekä autistille että hänen läheisilleen. Tämä pulma vaatii harjoittelua ja ympäriston muokkaamista. Aistijärjestelmää voidaan tietoisesti harjaannuttaa. Itsestimulointi lieventyy oikeanlaisten aistiharjoitusten ja muun kasvatuksellisen kuntoutuksen avulla.


Mistä aistipulmissa on kysymys?

Carl Delacato loi vuonna 1974 neuropsykologisen kotikuntoutusmallin, jonka tavoitteena oli harjaannuttaa aisteja toimimaan mahdollisimman normaalisti. Hän toteaa, etta aivot ovat joustavat, joten ulkoisella ärsytyksellä niiden toimintaan voidaan vaikuttaa. Aivot kehittyvat juuri käytön ja ärsykkeiden avulla. Siksi on tärkeää pyrkiä normalisoimaan aistien toimintaa. Delacato havaitsi tutkimuksissaan, etta useiden autististen ihmisten on vaikea jäsentää aistimuksiaan. Tämä näkyy heidän käyttäytymisessään mm. heijaamisena, käden puremisena, haistelemisena, käsien pitämisenä korvilla, valojen tuijotteluna tai muina erikoisina stereotypioiksi sanottuina käyttäytymismuotoina. Aistien harjaannuttaminen on hyödyllistä kuntoutuksellisesti, sillä aivot ovat joustavat, ja toistojen avulla toimintaa pystytaan normalisoimaan. (Delacato, 1995.)

Delacaton näkemyksen mukaan toistavilla liikkeilla eli stereotypioilla autistinen ihminen pyrkii parantamaan vaillinaisesti tai
erikoisesti toimivaa aistikanavaansa. Tämä tarkoittaa kuntoutuksellisesti sitä, että aistikanavaa voi harjaannuttaa samankaltaisilla liikesarjoilla...

...lapsi saattaa mm. kieltäytyä useista ruoista ja syö vain tiettyja ja vahvoja ruoka-aineita, pääasiassa mauttomia ja hajuttomia ruokia (hypermaku). Autismiin usein liittyvät ja perheen normaalia elämää vaikeuttavat ruokailupulmat (valikoiva ruokailu) saattavat paljolti johtua juuri haju- ja makuyliherkkyydestä. Myos pissaamisesta ja kakkaamisesta kieltäytymisessä saattaa joidenkin autistien kohdalla olla kyse hajuyliherkkyydesta. Tällöin on tuskin muuta mahdollisuutta kuntoutukseen kuin rakentaa "hajuihintotutteluohjelma'.

Määrätietoinen, systemaattinen ja palkitseva opettaminen on ainut käytettävissä oleva keino, niin kauan kuin lääketieteelliset aineenvaihduntaan liittyvät tutkimukset eivät ole tuoneet nopeampia ratkaisuja aistipulmiin.


Aliherkkyys

Aistikanavan ollessa liian kiinni tulee aistimuksia liian vähän, lapsi elää kuin jatkuvassa aistimusten puutteessa. Tanoin hän pyrkii saamaan paljon lisää aistimuksia melko erikoiselta näyttävin keinoin. Tätä Delacato kutsuu hypoaistimiseksi. Käyttäytymistä havainnomalla tämä näkyy mm. siina, etta lapsi, joka ei saa riittavasti tuntoaistimuksia, saattaa lyödä tai purra itseään. Vaikuttaa siltä, etta OOOOhikeillä päivittäin, jolloin stereotypiat vähenevät ja aistimukset normalisoituvat. Aistiharjoituksia tulee olla päivittäin ja niitä tulee toistaa intensiivisesti.

Aistipulmia voi olla kaikilla aistialueilla, mutta suurimmalla osalla autisteista pulmat ovat tuntoaistissa, näköaistissa ja kuuloaistissa. Aistielin voi olla yliherkkä eli aistimuksia tulee liikaa. Toinen mahdollinen häiriötila on aistikanavan aliherkkyys, jolloin aistimuksia tulee normaalia vähemmän. Aistielin tai aistikanava itse voi tuottaa ärsykkeitä, jolloin puhutaan valkoisesta kohinasta (white noise). Eri aistit saattavat toimia eri lailla, ja aistielimissä voi esiintya päivittäistä vaihtelua, toisinaan aistielin on yliherkkä ja toisinaan alireagoiva. Tietty aistikanava saattaa olla pois päältä minuutin, päivän, jopa viikon. Tämä tuo lisää haasteita kuntoutukseen ja harjoitusten miettimiseen. Lisäksi tulee pohtia, milloin on sopiva ajankohta opettaa. (Kerola ja Kallio, 2000.)

1.Käyttäytymistä havainnoimalla selvitetään, millä aistialueella on vliherkkyyttä, aliherkkvyttä tai aistikanavan tuottamaa arsytystä
2.Ulkoisten struktuurien avulla luodaan turvallinen toimintaymparistö aistimuspulmien voittamiseksi.
3.Sopivien harjoitusohjelmien avulla helpotetaan aistipulmien tuottamia ongelmia ja opetetaan selviytymään niisti kohtuullisen sosiaalisesti.


Yliherkkyys

Aistien poikkeava toiminta on useimmiten yliherkkyyttä. Aistimuksia tulee tallöin 1iikaa eli aistikanava on 1iian auki. Autistinen henkilo kuulee liikaa, näkee liikaa, haistaa normaalia herkemmin, tai tuntoaisti on yliherkkä eli hypersensitiivinen. Käyttäytymisessä tämä saattaa näkyä mm. niin, etta autistinen lapsi peittää korviaan tai juoksee pois tilasta, jossa on hänelle 1iikaa puhetta, musiikkia tai muita ääiä. Hän saattaa myös siristää silmiään tai pitää silmiä kiinni, ettei silmiin tulisi liikaa näköäaistiärsykkeitä.

Tuntoaistin alueen yliherkkyys näkyy käyttäytymisessä mm. niin, että lapsen on vaikea sietää varsinkaan hellää kosketusta. Hän ehkä pakenee silittämistä tai sylissä pitämistä, ja saattaa vaikuttaa siltä, etta kutittaminen sattuu. Hän saattaa myos riisua itsensä, silla vaatteet tuntuvat epämiellyttäviltä. Suihkussa käynti saattaa olla vastenmielistä, silla veden valuminen iholle sattuu kuin neuloilla pistelisi. "Hyperhajuisen" lapsen on vaikea sietää ymparistössään olevia hajuja, kuten hajuvesia, tiettyjen ruokien, tiettyjen ihmisten tai joidenkin paikkojen hajua. Voi olla vaikea saada selville, mistä käyttäytymispulmat johtuvat, varsinkin jos niiden taustalla on hajuyliherkkyys.

Haju- ja makuyliherkkyys liittyvat läheisesti toisiinsa.Autistinen lapsi saattaa mm. kieltäytyä useista ruoista ja syö vain tiettyja harvoja ruoka-aineita, pääasiassa mauttomia ja hajuttomia ruokia (hypermaku). Autismiin usein liittyvat ja perheen normaalia elämää vaikeuttavat ruokailupu1mat (valikoiva ruokailu) saattavat paljolti johtua juuri haju- ja makuyliherkkyydestä. Myös pissaamisesta ja kakkaamisesta kieltäytymisessa saattaa joidenkin autistien kohdalla olla kyse hajuyliherkkyydestä. Tällöin on tuskin muuta mahdollisuutta kuntoutukseen kuin rakentaa hajuihintotutteluohjelma". Määrätietoinen, systemaattinen ja palkitseva opettaminen on ainut käytettävissä oleva keino, niin kauan kuin lääketieteelliset aineenvaihduntaan liittyvat tutkimukset eivat ole tuoneet nopeampia ratkaisuja aistipulmiin.


Aliherkkyys

Aistikanavan ollessa liian kiinni tulee aistimuksia liian vähän, lapsi elää kuin jatkuvassa aistimusten puutteessa. Tallöin hän pyrkii saamaan paljon lisaa aistimuksia melko erikoiselta näyttävin keinoin.

Tätä Delacato kutsuu hypoaistimiseksi. Käyttäytymistä havainnoimalla tämä näkyy mm. siinä, että lapsi, joka ei saa riittävästi tuntoaistimuksia, saattaa lyödä tai purra itseään. Vaikuttaa silta, että hänen kiputuntonsa ei toimi. Näköaistin alueella tämä näkyy mm. siinä, että lapsi tekee itse itselleen lisää näköaistimuksia, hän katselee käsiään, viputtaa tavaroita silmiensä edessä, räpyttelee valoja ja katselee jatkuvasti peiliin.

Hypokuuloinen lapsi saattaa pitää kovasta metelistä. Hän kolistelee tavaroita tai ääntelee itse kovaäänisesti, vaikka samanaikaisesti hän ei ehkä siedäkään muiden ääntä. Hypohajuaisti tulee esille mm. niin, etta lapsi haistelee kaikkea ja etsii voimakkaita hajuja, hän esimerkiksi tutkii roskakoreja, viihtyy vessassa tai haistelee tavaroita ja ihmisiä. Makuaistin aliherkkyys saattaa näkyä niin, että lapsi syö mita vain. Mita voimakkaampi mauste, sita enemmän
hän siitä pitää.


Aistikanavan tuottamat ärsykkeet

Aistikanava saattaa tuottaa myös itse ärsykkeitä, joita Delacato kutsuu valkoiseksi kohinaksi. Tämä saattaa ilmetä niin, etta lapsella on suussaan jatkuvasti maku tai häntä kutittaa ilman mitään syytä. Lapsi saattaa syventyä kuuntelemaan omaa hengitystään, imeskelemään kieltään tai painelemaan silmiään. Aistikanava siis aiheuttaa omaa sisäistä häiriöta ja vääristää informaatiota. Tämä heikentää aistijärjestelmän kykya käsitellä ja havaita ympäröivää maailmaa selkeästi. Jatkuva maku suussa häiritsee ruoan maistamista eli makuaistia. Keskittyminen oman kehon ääniin heikentää keskittymista muuhun kuuntelemiseen.

Voimme kuvitella tilanteen oman kokemuksen kautta. Kun korva soi, on hankala kuul1a tai keskittyä kuuntelemaan mitään muuta. Jo tallaisella pieneltä tuntuvalla vaival1a on suuri merkitys olemiselle, keskittymiselle ja käyttäytymiselle. Entäpä jos aistimus on kaikki muut havaintokokemukset voittava, korvia vihlova melu, viiltävä kipu tai etova lemu? Aistimus on aina hyvin subjektiivinen, joten reagointi omiin aistikokemuksiin on mita yksilöllisintä.

Aistikanavan tuottamat aistimukset, valkoinen kohina, näyttäytyvat usein juuri yllättävänä käyttäytymispurkauksena. Lapsi saattaa yhtäkkiä joutua aistipurkauksen valtaan. Delacato vertaa valkoista kohinaa radioon, joka suhisee, koska kanava ei ole kohdallaan. Ohjelmien kuunteleminen on hankalaa, ja se aiheuttaa hermostumista ja ärtymystä.


Aistimusten harjaannuttaminen

Aistien toimintaa voidaan ohjata antamalla lapselle sopiva määrä ärsykkeitä. Sopiva määrä saadaan selville havainnoimalla hänen käyttäytymistään. Kun seuraamme lapsen toimintaa, saamme paljon tietoa siitä, toimiiko lapsen jokin aistikanava ylireagoiden tai joku alireagoiden. Usein häiriökäyttäytymiseksi tai autistiseksi käyttäytymiseksi nimetty toiminta onkin osoitusta poikkeavasta
reagoinnista aistiärsykkeisiin. Saatamme tulkita ongelmakäyttäytymiseksi sen, etta lapsi rikkoo astioita ja heittelee laseja ja lautasia, mutta kyseessä voikin olla hypokuuloinen tai hyponäköinen lapsi, joka näin järjestää itselleen lisää nähtävää ja kuultavaa. Tällöin kieltomme ja rangaistuksemme eivät tuota toivottua tulosta.

Aistimusten poikkeavuudesta johtuvan haitallisen käyttäytymisen vähentämiseksi tai lopettamiseksi tarvitaan päivittäin toistuvia aistiharjoituksia, joissa lapselle annetaan aistimuksia. Jotta voimme löytää jokaiselle lapselle yksilöllisesti sopivia aistiharjoituksia, tulee meidän ensin arvioida, millaisista ja minkä aistikanavan pulmista on kyse. On myös selvitettävä, vaikuttaako jokin muu tekijä siihen, että lapsi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Lapsen käyttäytymistä havainnoimalla ja kirjaamalla havainnot saadaan selville, onko kyse hyper-, hypo- vai valkoinen kohina -aistimuksesta ja minkä aistialueen toiminta on pulmallista. Vasta tämän selvitte1yn jälkeen
on mahdollista valita harjoituksia opetustuokioihin. Kirjassa "Aistien avulla oppimaan" on perusteita ja harjoituksia aistien harjaannuttamiseksi (Lehtinen, Haapa1a ja Dahlstrom, 1993).

Vauvahieronta rentouttaa, tukee kehon hahmottumista ja kokonaismotoriikkaa sekä antaa myonteisen vuorovaikutuksen iloa.


Näköaisti

Autistinen henkilo, jolla on ylireagointia suhteessa näköaistiärsykkeisiin, tarvitsee ympäristön, jossa on hillityt värit eikä juurikaan kiiltäviä peilipintoja. Hän saattaa itse mielellään valita aurinkolasit silmilleen sekä ulkona että sisällä, ja tämä hänelle suotakoon. Valoihin voi totutella taskulamppuleikkien avulla. Myös erilaiset pyörimiset konttorituolissa tai karusellissa saattavat helpottaa hypernäkoaistin kanssa elämistä, ehkä normalisoida näköaistia. Tätä on kuvannut Temple Grandin kirjassaan "Minun tarinani ulos autismista" (1992). Nystagmukseen, silmän liikkeiden poikkeavaan ko...

Hyponäköinen henkilö hyötyy kirkkaista valoista. Hänen työtilassaan on hyvä olla paljon katsottavaa, niin valoja kuin varjojakin. värikkäät ja kirkkaat tekstiilit sopivat hänelle, ja häntä on hyvä ohjata katselemaan kirjoja, rakentamaan palapeleja ja katsomaan kaleidoskooppiin. Peilileikit ja visuaalisen maailman laajentaminen hyödyttävät häntä. Taskulampun valokeila voi kehittää katseen suuntaamista.


Hajuaisti

Hyperhajuisen henkilön ympäristöstä on hyvä karsia turhat ja voimakkaat hajut pois. Huoneita on hyvä tuulettaa, ja voimakkaasti tuoksuvia pesuaineita, saippuoita, hajuvesia yms. tulee välttää. Hajuihin kannattaa tutustua pikkuhiljaa miedoista hajuista aloittaen ja niitä nimeten. Ruoissa on hyvä olla laimeita makuja, jolloin myös niistä lähtevat hajut ovat mietoja. Viileä ruoka ei haise niin voimakkaasti kuin kuuma ruoka.

Hypohajuinen henkilö haluaa haistella, ja hän tarvitsee voimakkaita ärsykkeitä. Hänen kanssaan voidaan leikkiä esimerkiksi hajujen tunnistamisleikkia silmät sidottuina. Hänelle annetaan hajuaistimuksia. Hajuaistin käyttäminen tarkoituksenmukaisella tavalla sallitaan, mutta liikaa uppoutumista haistelemaan esimerkiksi roskia tai ihmisiä ei suoda. Haistelulle osoitetaan tietty aika ja
paikka sekä tietyt haistelutavarat. Näin pyritään välttämään se, ettei aistimusten poikkeavuus laajene sosiaaliseksi pulmaksi.


Makuaisti

Ihminen, jolla on hypermakuaisti, totuttelee uusiin ruokiin pikkuhiljaa. Häntä ei voi pakottaa syömään, sillä ruokailemisesta kieltäytyminen ei ole tällöin ruoan kanssa temppuilua vaan todellinen, vaikea onge1ma. Happamia ja karvaita makuja tulee välttää. Totuttelu lähtee hyvin mauttomista ruoista, kuten makaroni, riisi ja peruna, joiden sekaan hitaasti tuodaan uusia makuja. Hypomakuaistia harjoitetaan antamalla ja samalla nimeämillä voimakkaita makuja. Maut voivat olla yllättävänkin voimakkaita, mm. happamia marjoja, vahvaa salmiakkia ja mausteita. Kieltä voi hallita ja ärsyttää näin herkistymään makukokemuksille.

Ruokailuun liittyvät ongelmat ovat autististen lasten perheissä melkoisia. Hyvin monet autistiset lapset elävät ensimmäiset ikävuotensa vain muutamaa tiettyä ruoka-ainetta syöden. Vanhemmat ovat alkuun kokeilleet erilaisia ruokalajeja. Useimmat eivät kuitenkaan jaksa jatkuvaa taistelua vaan sopeutuvat muutamassa vuodessa lapsensa erikoisiin ruokailutottumuksiin. Yhtäkään viikonloppua ei aloiteta eikä yhdellekaan matkalle lähdetä ilman lapsen vaatimaa jogurttipurkkia tai keksilajiketta. Vanhemmat ovat usein niin rasittuneet, etteivät jaksa edes ajatella tilanteen muuttamista. Päiväkodit ovat avainasemassa lapsen ruokailu- ja makutottumusten muokkaamisessa. Uusi ympäristö, uudet ihmiset ja uudet säännöt auttavat lasta luopumaan entisistä käytännöistään ja oppimaan uutta. Aikuisten välinen hyvä yhteistyö auttaa lasta siirtämään uudet taitonsa myös kotiympäristöön.


Tuntoaisti
Hypertuntoinen henkilö ei voi sietää ihollaan tiukkoja vaatteita tai kovaa halaamista. Häntä on hyvä totuttaa aistimaan pehmeitä ja keveitä vaatteita. Häntä voi silittää ja hieroa hellästi. Häntä on hyvä koskettaa niin kuin hän koskettaa itse itseään, sillä tällaista kosketusta hän parhaiten sietää. Vaatteitten pitämiseen jokaisen on kuitenkin totuttava olipa se miten epämiellyttävää tahansa, sillä jatkuva alastomuus johtaa nopeasti suuriin sosiaalisiin pulmiin. Lukuisissa autististen henkilöitten perheissä on esimerkkejä noloista tilanteista, joihin nopeat itsensä riisujat ovat perheen saattaneet. Tämäkin on pulma, johon niin kauan kuin hivenainetasapainon tai muitten biologiaan liittyvien tutkimusten kautta ei löydy ratkaisua, on käytettävä kasvatuksellisia keinoja. On opetettava, milloin, missä ja kenen seurassa saa riisuutua ja missä taas ei. Vaatteitten valintaan, pukemiseen ja pitämiseen voi tietysti myos liittyä palkitsevuutta. Vaatteet voidaan valita niin, että niihin liittyy erityisiä miellyttävyystekijöitä, sisäistä tai ulkoista palkitsevuutta.

Hypotuntoiselle henkilölle on tarjottava paljon koskeuksia. Häntä on kutitettava, hierottava, harjattava. Myos kuumia ja kylmiä suihkuja
kannattaa käyttää aistimukiia normalisoimaan. Lämpöaistia ärsyttävät harjoitukset tehdaan pikkuhiljaa. Etukäteen aina nimetään, mita aiotaan tehdä, ettei kosketus tule liian yllättäen. Nain opitut pelot voidaan muuttaa kiinnostavaksi toiminnaksi.


Sisäiset aistimukset ja aistimuksiin liittyviä tunnetiloja

On mahdoton tietää, miten itse kukin aistimuksensa kokee. Aistimuskokemus on subjektiivinen ja yksilöllinen. Jos aistimuksen lähteenä on ulkoinen ärsyke, voi toinen ihminen olettaa jotain aistimuksen laadusta, mutta kun kyseessa ovat sisäisistä subjektiivisista ärsykkeistä johtuvat aistimukset, ollaan paljolti arvailujen varassa. Sisäisinä aistimuksina voidaan nimetä ainakin jano, nälkä,
kylläisyyden tunne, kuvottava olo, ilmavaiva, virtsaamistarve, ulostamistarve, säikahdys, itku ja nauru.

Autististen ihmisten kanssa toimivat tietävät, etta sisäiset aistimukset aiheuttavat monenlaisia käyttäytymispulmia. Autististen piirteitten joukossa mainitaan yleensa: "Itkee tai nauraa ilman syytä." Onko kysymyksessa puhtaasti neurobiologinen aivojen aineenvaihduntaan liittyvä sisäsyntyinen aistimus? Vai vaikuttavatko kognitiiviset muistinvaraiset mielikuvat itkuihin ja nauruihin, joihin ulkopuolinen henkilö ei tiedä syytä. eika asianomainen itse yleensä osaa sita kertoa? Autismista tiedettäisiin paljon, jos itkun ja naurun syyt aina saataisiin selville.

Myos janon ja nälän seka kylläisyyden aistimus näyttää usein toimivan autistisilla ihmisillä hyvin eri tavoin kuin muilla. Eräs reipas esikoululainen tekee kaikkensa päästäkseen joka hetki juomaan vettä. Hän saattaa juoda vettä monta litraa, mikäli aikuinen ei rajoita hänen juomistaan. Vastaavat syömiseen ja juomiseen liittyvät pulmat ovat tuttuja kaikille autistien kanssa toimiville. Jotkut autistit eivät syö juuri mitään päiväkausiin. Toiset syövät mieleistään ruoka-ainetta rajattomasti. Toistaiseksi ei ole tiedossa mitään
yleispätevää biokemiallista hoitoa näihin sisäisten aistimusten pulmiin. Kasvatuksellisella kuntoutuksella voidaan luoda turvalliset ja
myönteiset kasvuolosuhteet, kommunikointikeino seka strukturoitu toimintamalli syömisen, juomisen, ulostamisen ja virtsaamisen normalisoimiseksi.

Ulostaminen ja virtsaaminen näyttää autistisilla aikuisilla aika usein toimivan kommunikoinnin ja huomion hakemisen keinona. He siis hallitsevat rakon ja suolen toiminnan, mutta he eivät tiedä miksi heidän tulisi tehdä tarpeensa vessaan. Sen sijaan he ovat huomanneet, että virtsaaminen ja ulostaminen ovat varmoja tapoja saada sekä huomiota että hoivaa. Sama näyttää pätevan ilmavaivojen suhteen. Sitä, ettei henkilö välitä hallita suolistokaasun päästämistä, voidaan pitää sosiaalisten taitojen puutteena. Joskus näyttää myos siltä, että autistinen henkilö hallitsee ymparistöään pierukeinolla, jonka tehon hän on oppinut. Kasvatuksellisesti pitäisi pyrkiä päinvastaiseen: pitäisi opettaa, miten saadaan huomiota myönteisin keinoin.

Aistimuksiin liittyvinä tunnetiloina voisi mainita jännityksen, rentouden, väsymyksen, virkeyden, levottomuuden, pahan olon, hyvän olon ja seksuaalisen tunteen. Meillä jokaisella on omakohtaisia kokemuksia siitä, etta näita tunnetiloja on joskus helpompi ja joskus vaikeampi saada kognitiiviseen hallintaan. Saattaa olla, että autistisen henkilön hallitseva sisäinen aistimus on jännitys ja stressi. Kommunikointikyvyn osittainenkin puuttuminen on stressaavaa. Entä sitten, kun se puuttuu kokonaan?

Yleistäen todettakoon, etta tärkeintä mitä kuntoutus voi autistiselle ihmiselle tuoda, on aktiivisen rentoutumisen taito. Sen avulla hän voi hallita hankalia tilanteita. Aktiivisen rentoutumisen avulla hän voisi säädella vireystilaansa, jännitystään, levottomuuttaan, nälkäänsä, pelkojaan ja muita elämää haittaavia sisäisiä aistimuksia sekä niihin liittyviä tunnetiloja.


Ympäristössä huomioitavaa

Mikäli lapsella on aistipulmia ja varsinkin jos hän ylireagoi ääniin,
valoihin ja tuntoaistimuksiin, kuten hyvin suuri osa autistisista ihmisistä, tulee tämä huomioida. Liialliset ärsyttävät ja jopa lasta ahdistavat ja kipuakin aiheuttavat elementit tu1ee vähentää niin vähiin kuin mahdollista, jotta lapsen olo saadaan hyväksi. Lapsi ei voi oppia, keskittyä ja kokea oloaan turvalliseksi, mikäli hän on suuren hälyn seassa. Kun lapsi saa kokemukselleen aikuisten ymmärtämystä, hän voi turvallisesti alkaa harjoitella aistipulmansa
voittamista.

Eräs autistinen poika joutui päiväkodissa syömään suuressa ruokalassa, jossa kuului astioiden kolinaa ja paljon lasten ääniä. Hän koki olonsa hyvin epämiellyttäväksi ja piteli korviaan, huusi ja potki, eikä suostunut syömään. Hänelle jäi tästä kokemuksesta niin paha pelko, etta hän ei suostunut syömään kotonakaan. Ruokailutilanteesta jäivät mieleen vain pahat muistot ja korvien kipu. Eräs autistinen tyttö ei uskaltanut löhteö ulos kotipihaansa, sillä hän tiesi, että pihassa saattaisi olla koiria, joiden haukkumisen ääntä hän pelkäsi. Tämä pelko yleistyi ja siirtyi koskemaan muitakin eläimiä, sillä tyttö ei voinut tietää, millaisia ääniä eläimistä lähtisi.

Valot ja värit saattavat sattua autistisen henkilön silmiin, hän siristelee silmiään tai ei halua katsoa. Mikäli lapsella on tällainen pulma, on järjestettävä niin, etta hän voi työskennellä himmeässä valossa tai käyttää aurinkolaseja, joiden avulla liiallinen valo suodattuu pois.

Lapsi, joka ei siedä kosketusta ja kokee jo pienenkin silityksen tai hipaisun pahana, saattaa inhota sitä, etta joku istuu hänen vieressään. Silittäminen ja halaaminen palkkiona saattaa olla hänelle kuin rangaistus. Hän saattaa karttaa ihmisia siksi, etta pelkää heidän kosketustaan, ei siis siksi, ettei haluaisi olla muiden kanssa.

Eräs autistinen poika riisui itsensä alasti aina heti kun hänelle oli huudon ja tappelun jalkeen saatu vaatteet päälle, sillä vaatteet tun-
tuivat pahalta hänen ihollaan. Kuitenkin samainen poika puri itseään rnnteeseen todella kovaa, nipisteli itseään ja muita ja löi päätään lattiaan todella hurjan näköisesti. Hänellä oli yliherkkä pintatunto, kun taas syvätunto reagoi liian vähän, ja hän tarvitsi hyvin voimakkaita ärsykkeitä tunteakseen kehoansa. Keskeistä on arvioida, millaisista aistipulmista kelläkin on kyse. Arvioinnin jälkeen voidaan ymmärtää käyttäytymistä uudessa valossa ja muuttaa omaa toimintaa niin, etta autistinen henkilo aistipulmistaan huolimatta voi olla mahdollisimman normaalisti. Tiedostamis- ja ymmärtämisprosessien varaan voidaan lähteä rakentamaan harjoitusohjelmia, joiden avulla autistinen ihminen pääsee aistimuspulmiensa hallitsijaksi.

On kuitenkin tilanteita ja ymparistöjä, joissa yllättäviä ärsykkeitä ei voida välttää. Ennakointikaan ei aivan kaikessa ole mahdollista. Teemu perheineen oli linnanmäellä kesälomamatkalla. Huvipuisto oli Teemusta mukava, kunnes kovaäänisestä tuli yllättavä kuulutus. Teemu heittäytyi maahan, ja aikuinen mies kun jo on, matkan jatkaminen ei kahden vanhemmankaan voimin onnistunut. Vasta pitkät suostuttelut ja lupaus, että huvipuistosta lähdetään heti pois, saivat hänet 1iikkeelle. Tässä tapauksessa pikkuveljen piloille mennyt huvipuistopäivä olisi ehkä voitu pelastaa vielä perusteellisemmalla ennakoinnilla, kuulutuksiin totuttelulla tai mukaan kaiken varalta otetuilla korvatulpilla.


Antin aistipulmat

Antilla oli hypertunto, hypohaju, hyponäkö ja hyperkuulo. Hän ei sietänyt kosketusta, ja pienikin kosketus sai hänet kiemurtelemaan tai pakenemaan pois läheisyydestä. Hän viihtyi ilman sukkia ja alasti. Hän tarvitsi hajuja ja haisteli kaikkea. Hän rakasti roskakorien kaivamista. Housuun kakkaaminenkin saattoi johtua hajuaistipulmasta. Antti katseli kaikkea intensiivisesti ja hullaantuneena näkemästään; pölyhiukkasia, auringonsäteitä, varjoja, sormiaan, repimiään paperinpalasia. näyttäviin ääniin ja puheen sorinaan hiin suhtautui peittämällä korvat tai juoksemalla pois. Hän viihtyi hiljaisuudessa, kuten metsissä.

Aistiharjoituksina Anttia hierottiin ja hän jumppasi. Aluksi häntä hierottiin hyvin varovasti silkkihuivilla ja pumpulilla. Tottumisen myötä hierontaotteita kovennettiin. Antin kanssa leikittiin » arvaa mikä?" -leikkiii, jossa piti tuntemuksen perusteella keksiä, millä esineellä häntä oli kosketettu. Anttia kannustettiin maalaamaan sormiväreillä ja muovailemaan sekä leipomaan, koskettelemaan eri materiaaleja. Hän leikki riisillä ja hiekalla. Suuri palkkio oli päästää paperisilpun sekaan pyykkikoriin. Hajuaistia totutettiin haistelemalla erilaisia hajuja ja maistelemalla voimakkaita makuja. Roskien haistelu kiellettiin. Näköaistia harjaannutettiin tarjoamalla katseltavaa. Koritehtävissä oli paljon visuaalista materiaalia, kuten kuvakirjoja ja palapelejä. Kuuloaistiharjoituksina oli totuttelu hälinään ja vilinään. Uimahallissa kaikuu, mutta uinti oli Antista kivaa, joten hän kesti äänihaitat, koska oli muuten rento ja hyväntuulinen.

Tunteistaan Antti ei osannut kertoa. Hän itki hyvin harvoin ja nauroi ilman selvää syytä. Tunnekuvia ja tunneilmeitä opeteltiin tunnistamaan, mutta nämä olivat hyvin vaikeita. Vanhemmat eivät tienneet, oliko Antilla nälkä tai jano. Hän ei osannut kertoa kivuista tms. Näiden harjoittelu kuvien avulla on tulevaisuuden haaste. Vessatarpeen hiin oppi ilmaisemaan kuvalla, mutta yleensä hän vain hävisi vessaan omatoimisesti.

===============================================================================
PUHEEN JA KIELEN HÄIRIÖT

Jos kuulijan huomio kiinnittyy itse puheeseen niin, että kommunikaatio vaikeutuu, tai puhe häiritsee myös puhujaa itseään, sanotaan puheen olevan häiriintynyt. Raja normaalin ja epänormaalin välillä riippuu mm. puhujan ja kuulijoiden taustasta ja kokemuksesta.

LUKEMISEN JA KIRJOITTAMISEN ERITYISVAIKEUDET

TAUSTAA

Oppimisvaikeuksien riskitekijöitä. Pahimpia lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet ovatkin dysfasialapsilla, joista osa ei pysty koskaan lukemaan ja kirjoittamaan ymmärrettävästi (en tule käsittelemään täällä dysfasiaa, koska siitä löytyy toisaalta paljon hyviä artikkeleita. Tuon tässä esille auditiivisen ja visuaalisen lukihäiriön, koska nämä häiriöt ovat poikani kohdalla olleet "pääosassa").

Peruskoulun ala-asteen oppilaista 15-20 %:lla ja koko peruskouluikäluokasta 5-6 %:lla on erityisopetusta vaativa lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus, luki-häiriö. Jos ala-asteella ei ole saatu riittävää erityisopetusta, nousee yläasteen lukihäiriöisten määrä vielä 10 %:iin.

Tämän päivän yhteiskunnassa keinoina ovat myös saneleminen ja tietokoneen käyttö. Peruskouluikäisistä lukihäiriöisistä on poikia enemmän kuin tyttöjä (3:1), mutta isommilla lapsilla suhde tasoittuu (3:2 ). Mitä vaikeammasta häiriöstä on kyse, sitä useammin se esiintyy pojilla. Yleensä peruskoulun lukihäiriöinen lapsi on lahjakkuudeltaan normaalitasoinen ja hänen kuulonsa ja näkönsä ovat normaalit. Tästä huolimatta hän ei ole oppinut lukemaan ja/tai kirjoittamaan tavanmukaisin opetusmenetelmin normaaliajassa.

Koulu määrittelee oppimisvaikeuden suhteessa opetussuunnitelmassa asetettuihin oppimistavoitteisiin. Sen mukaan lukihäiriöinen on oppilas, joka ei ole saavuttanut äidinkielen perustavoitteita joidenkin erityisten normaalia oppimista ehkäisevien tekijöiden vaikutuksesta eikä siten kykene riittävän tehokkaasti käyttämään luku- ja/tai kirjoitustaitoa muun oppimisen välineenä.

Normaalista näöstä ja kuulosta huolimatta lukihäiriöinen ei pysty hahmottamaan ja jäsentämään kuulemaansa ja näkemäänsä oikein. Vaikeudet painottuvat toisilla selvemmin auditiivisen eli kuullun ja toisilla visuaalisiin eli nähdyn hahmottamisvaikeuksiin. Yli puolet lukihäiriöisistä oppilaista kuuluu auditiiviseen ryhmään, ja suurin osa näistä on poikia kuten kielikyvynhäiriöisistäkin; tyttöjä on enemmän visuaalisessa ryhmässä.

HEIJASTUMINEN MUUHUN OPPIMISEEN

Jos vaikeudet ovat suuria sekä auditiivisella että visuaalisella alueella, oppimisvaikeudet moninkertaistuvat. Lukemis- ja kirjoittamishäiriö heijastuu paitsi äidinkieleen, myös vieraisiin kieliin ja kaikkiin lukuaineisiin, samoin matematiikkaan, kun se vaatii kielen osaamista. Kirjoittamisongelmat tulevat esiin myös numeroiden sekä kopioinnissa sekä kirjoittamisessa. Päässälasku saattaa sujua huomattavasti paremmin.

Vaikeudet voivat ilmetä lisäksi kömpelyytenä ja hitautena kuvaamataidossa, käsitöissä, voimistelussa ja urheilussa sekä rytmitajun heikkoutena musiikkisakin. Lukihäiriöisen lapsen koulumenestys ei useinkaan vastaa hänen todellista lahjakkuustasoaan ja se aiheuttaa siten masennusta ja käyttäytymishäiriöitä.

EHKÄISY

Lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeutta ennakoivat viivästynyt puheenkehitys ja poikkeava kielen ja puheen kehitys sekä niihin liittyvät motoristen ja visuaalisten toimintojen häiriöt. Riittävän tehokkaalla varhaiskuntoutuksella voidaan kouluvaikeudet ehkäistä. Puheterapian jatkuminen usein vielä kouluiässä on välttämätöntä, ja erityisopetuksella tuetaan lapsen lukemisen ja kirjoittamisen oppimista.

AUDITIIVINEN LUKIHÄIRIÖ

Auditiiviselle lukihäiriölle on ominaista puheen ja kielen kehityksen viivästyminen ja heikkous tehtävissä, joissa vaaditaan nopeaa, monimutkaista kielen käsittelyä. Puheessa on epäselvyyttä ja artikulaatiovirheitä. Yksittäisten, samankaltaisten äänteiden erotteluvaikeuden ei tarvitse sinänsä vaikuttaa puheen ymmärtämiseen tai puheenilmaisuun, mutta se tulee esiin kirjoittamisvaikeutena. Vaikka lapsi oppii sen yleensä kompensoimaan, kuuloerottelun häiriö voi olla vaikeuttamassa edelleen vieraiden kielten erottelua ja oikeinkirjoitusta

Auditiivinen lukihäiriö ilmenee jo heti koulun alussa, varhaisessa kirjainten oppimisvaiheissa. Keskeisin ongelma on äänteen ja sen visuaalisen symbolin, kirjaimen yhdistämisessä. Vaikeimmissa tapauksissa lapsi ei lainkaan tunnista annetun sanan äänteitä ei pysty muuttamaan kuulemaansa kirjoitetuksi. Hän voi tuntea kirjaimet ulkonäöltä, mutta ei muista niitä vastaavia äänteitä. Sama koskee myös numeroita. Lievemmissä tapauksissa sekaantuvat samankaltaiset äänteet, esim. m - n, e - t, p - v tai o - k - h, tai se, ääntyykö jokin äänne pitkänä vai lyhyenä. Äänteiden järjestys saattaa mennä sekaisin tai äänteitä jää pois. Suomen kieli asettaa vielä melkoisia vaatimuksia sen vuoksi, että äänteiden kestoasteet muuttavat sanojen merkitystä ja tapahtuu sanansisäistä astevaihtelua. Yhtä pitkälle menevää kestoasteen hyväksikäyttöä ei tiettävästi esiinny muissa Euroopan kielissä (esim. taakka - takka, taka - takaa, aatteellinen - aatelinen )

Lukemiselle on ominaista, että lapsi lukee sujuvasti ja tunnistaa pienen määrän sanoja, jotka hän on oppinut sanakuvina. Hän yrittää arvata tuntemattomia sanoja pienenkin vihjeen avulla mieluummin kuin käyttää sanan analysointia ja uudelleen rakentamista. Pahimmassa tapauksessa lapsi ei pysty lainkaan kirjoittamaan tai kirjoittaa tehden samoja virheitä kuin kuultuja sanoja jäsennettäessä. Auditiivisesta häiriöstä kärsivällä lapsella saattaa olla sekä lukemis- että kirjoittamisvaikeuksia, mutta ongelmat ovat tavallisesti suurimmat kirjoittamisessa. Muistivaikeus ilmenee myös ääneen luetun muistamisessa sekä sanelu- ja toistamiskirjoituksessa

VISUAALINEN LUKIHÄIRIÖ

Visuaalisen ryhmän lasten on vaikea erottaa toisistaan kirjaimia ja muistaa niiden oikeata muotoa ja suuntaa, vaikka he oppisivatkin aakkoset kuulemalla. Kun näkömuisti on heikko, he koettavat käyttää sanan kokoamisessa apuna kuulemaansa: he luettelevat ehkä kirjaimia ääneen ja yrittävät kuulemansa perusteella koota kirjoitetun sanan. Joskus ensimmäisen tavun tai tavujen kirjoittaminen onnistuu, mutta kokonaisen sanan hahmottaminen voi olla mahdotonta.

Kirjainten asento saattaa vaihtua ( n - u, p - b ), tai tavut tai sanat vaihtavat paikkaa. Visuaalinen hahmottamisvaikeus ilmenee useammin lukemisessa, jossa esiintyy paljon vääriä sanoja tai arvailuja, vaikka lapsi luulee lukevansa oikein. Hidas lukeminen vaikeuttaa myös luetun ymmärtämistä ja vaikeuttaa oppimista.

LAPSEN ÄNKYTYS

Änkytys kehittyy noin 2 - 5 vuoden iässä, puheenkehityksen ollessa vilkkaimmillaan, monilla lapsilla on vaihe, jolloin puhe on sujumatonta. Lapsi toistaa pikkusanoja, tavuja tai alkuäänteitä. Myös äänteiden pidennyksiä saattaa esiintyä. Puheen sujumattomuus on tiedostamatonta eikä se lasta itseään häiritse. Lapsen takertelu (kehitysänkytys) on
normaalia leikki-iässä. Takertelu häviää yleensä itsestään muutaman kuukauden tai vuoden kuluessa.

Lapsen kriittisyys omaa puhettaan kohtaan herää kouluikään tullessa. Jos puhe on vielä tällöinkin sujumatonta, toistot rupeavat häiritsemään lasta itseään. Ympäristön kielteinen huomio pahentaa tilannetta, ja änkytys alkaa kehittyä. Toistojen rytmi häiriintyy ja toistot päättyvät usein venytykseen. Äänenkorkeus nousee. Voimakas lihasjännitys ja puheen elinten huono yhteistoiminta johtavat lukkiutumiseen. Änkyttäjä juuttuu kiinni pystymättä jatkamaan puhettaan

Änkytys on kuulijan kannalta epänormaalia ja se aiheuttaa änkyttäjälle itselleen ahdistusta, alemmuudentunnetta, syyllisyyttä ja usein voimakkaita kielteisiä tunteita. Hän rupeaa välttelemään ja pelkäämään puhetta.

SYYT JA ESIINTYMINEN

Jokainen ihminen änkyttää joskus, mutta änkyttäjän puheessa nämä piirteet korostuvat. Änkytykseen johtavista tekijöistä on esitetty hyvin monenlaisia teorioita.

Oppimisteorian mukaan änkytys olisi opittua käyttäytymistä suhteessa ympäristön negatiiviseen reagointiin. Neuroositeorian mukaan änkyttäjän omat tunne-elämän ristiriidat ja persoonallisuuden häiriöt kuvastuvat puheilmaisun häiriintymisenä ja johtavat änkytykseen. Lapsen änkytys ei synny matkimalla ja se on hyvin harvoin suoranaista seurausta psyykkisistä sokista. Änkytys voi alkaa missä iässä tahansa. Änkytys ei myöskään ole perinnöllistä, vaikka taipumus siihen saattaakin periytyä. Elimellinen syy änkytyksen alkamiseen voi olla esim. onnettomuudessa saatu pään vamma niin lapsella kuin aikuisellakin; muuten änkytyksen alkaminen aikuisiässä on harvinaista.

LAPSEN ÄNKYTYKSEN VAROITUSMERKKEJÄ - syytä hakea asiantuntija-apua

  • epäsäännölliset tavutoistot ja lukuisat toistot
  • äänteiden venytyksiä sanojen alussa
  • puhe-elinten lukkiutuminen ( blokki )
  • vaikeiden sanojen välttely
  • lapsi keskeyttää jäädessään sanaan kiinni ja aloittaa alusta
  • lapsi näyttää puhuessaan hämillään olevalta tai pelokkaalta
  • lapsi puhuu liian hiljaa tai liian kovaa, liian nopeasti
  • enemmän kuin yksi sujumattomuus lauseessa

Ei- verbaaleja piirteitä

  • ujous, kääntää pois katseensa
  • heikko itsetunto
  • hyperaktiivisuus, kastelu, kynsien pureskelu jne.
  • merkkejä masentuneisuudesta
=======================================================================
Neuroosit ovat psyykkisistä häiriöistä yleisempiä. Neuroottinen häiriö edellyttää syntyäkseen, että persoonallisuus on kehittynyt tiettyyn pisteeseen. Lapsen sisäisen kontrollikyvyn muotoutumisen täytyy ainakin olla aluillaan, joten neuroosia ei juurikaan esiinny alle 3 vuotiailla lapsilla.

KOULUPELKO (koulufobia) »»
KONVERSIOREAKTIO (tunne-elämän ristiriita) »»
LAPSEN VAIKENEMINEN (mutismi) »»

KOULUPELKO (koulufobia)

Koulupelko tarkoittaa nimenomaan koululähtöön sekä koulussaoloon liittyvää ahdistuksen tunnetta. Se on eri asia kuin kouluhaluttomuus. Vielä oikeampi nimi olisi eron pelko. Se ei suinkaan ole yksipuolisesti lapsen ongelma. Lapsen itsenäistyminen tapahtuu vanhemman ja lapsen suhteen kehityksen kautta. Koskaan tilanne ei siis ole vain se, että lapsen olisi vaikea irtaantua vanhemmistaan, vaan samanaikaisesti. myös vanhemman on vaikea irrottautua lapsesta. Koulupelko syntyy vaikeudesta irtaantua kodin piiristä ja erityisesti
äidistä.

Usein tällainen lapsi-äitisuhteen ongelma liittyy tilanteeseen, jossa isästä ei ole riittävästi apua ja tukea äidille ja lapselle tässä kehitysvaiheessa. Sen syynä voi olla vanhempien etäinen tai viileä keskinäinen suhde, isän vetäytyminen syrjään perheen sisäisestä elämästä, isän puuttuminen perheestä tai äidin tiedostamaton pyrkimys jättää isä syrjään lastenhoidon ja -kasvatuksen kysymyksissä.

Vaikka siis koulupelon näkyvänä ilmiönä on pelko, joka kohdistuu koulutilanteisiin, opettajiin, koulutovereihin tai koulumatkoihin, kyse on pohjimmiltaan tiedostamattomasta pelosta joutua eroon äidistä. Tällaisten lasten mielessä jokainen ero merkitsee melkein samaa kuin kuolema eli täydellistä ja lopullista eroa. Koulupelkoiset lapset pelkäävätkin usein vanhempien sairastumista, joutumista onnettomuuteen tai kuolemaan. Heillä saattaa olla samanaikaisesti muitakin pelkoja, ahdistuneisuutta ja erilaisia ruumiillisia oireita, kuten pääsärkyä tai vatsakipuja.

HOITO

Koulupelon tärkein hoitomuoto on perheterapia. Tämän kautta saattaa löytyä tarve joko vanhempien yhteiseen pariterapiaan tai jommankumman yksilöterapiaan kuten myös lapsen omaan hoitoon. Olennaisinta alkuvaiheessa on lapsen saaminen takaisin kouluun mahdollisimman pian, koska pitkä poissaolo tuo mukanaan uusia ongelmia: vieraantumisen luokkayhteisöstä ja jälkeenjääminen opinnoissa. Kynnys koulun ovella kasvaa koko ajan. Vaikeimmissa tapauksissa on pikainen lastenpsykiatrinen sairaanhoito välttämätön. Psykoterapeuttisin menetelmin on päästy hyviin tuloksiin. Jopa yli 80 % hoidetuista lapsista on pystynyt jatkamaan koulunkäyntiä, ja noin 70 % on jälkitutkimusten mukaan ollut vailla oireita vuosien jälkeen.

Konversioreaktioilla tarkoitetaan yksinkertaisen määritelmän mukaan sitä, että tunne-elämän ristiriita kääntyy ruumiilliseksi oireeksi. Lapsi ei koe mitään erityisiä tunnetiloja, vaan ainoastaan ruumiillinen toimintakyky häiriintyy. Jotta voidaan puhua konversioreaktiosta, edellytetään, että lääketieteellisin menetelmin on suljettu elimelliset sairaudet pois ja että oireen alku tai paheneminen osuu tunne-elämän kannalta merkittävän tapahtuman yhteyteen. Lisäksi edellytetään, että psykiatrisen tutkimuksen mukaan oire on psykologista alkuperää ja että oire palvelee tiedostamattomia tarpeita.

[alkuun]

KONVERSIOREAKTIO (tunne-elämän ristiriita)

Konversioreaktioiden ilmenemismuodot ovat moninaiset. On jopa sanottu, ettei ole mitään ruumiillisen sairauden oireyhtymää, joka ei voisi olla myös tunne-elämän ristiriitojen aiheuttama. Konversioreaktioiden usein dramaattinen luonne pakottaa myös ympäristön reagoimaan oireisiin voimakkaasti.

TAUDINKUVA

Yleisemmin konversio-oireet ilmenevät hermoston toiminnan alueella. Hankalinta oikeaan taudinmääritykseen pääseminen on silloin, kun oireina ovat kouristukset ja kohtaukset, sillä ne voivat muistuttaa epilepsian eri muotoja. Tavallisia ja käytännön kannalta tärkeitä ovat kiputilat ja tunnottomuushäiriöt. Myös näköaistin häiriöt ovat melko yleisiä (sokeus, värisokeus, näön hämärtyminen, puutosalueet näkökentässä). Vakavat liikunnalliset häiriöt, kuten esim. halvaukset ovat harvinaisia.

Konversioreaktiossa ei esiinny ahdistuneisuuden tunnetta toisin kuin psykosomaattisten oireiden yhteydessä. Päinvastoin: tällaisista reaktioista kärsivät lapset tuntuvat suhtautuvan huolettomasti vakavaltakin näyttävään oireeseen. Konversioreaktio voidaan siis määritellä tunne-elämän häiriötilaksi, jossa tietoisuudesta torjutut kielletyt viettipyrkimykset ja niiden alitajunnassa aikaansaamat ristiriidat muuttuvat vertauskuvallisiksi ruumiinoireiksi, ts. ne sisältävät ilmauksen kielletystä vietistä ja sen seurauksena tulleen rangaistuksen. Ristiriita liittyy yleensä seksuaalisuuden kysymyksiin.

HOITO

Konversioreaktioista kärsivien lasten vaarana on joutua rasittavaan ja pitkään tutkimuskierteeseen, tarpeettomiin sairaalahoitoihin ja jopa leikkauksiin. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä ajoissa myös lastenpsykiatrinen tutkimus. Mitä kauemman aikaa häiriö on asianmukaista hoitoa, sitä vaikeammaksi hoito tulee. Lapsi oppii nauttimaan siitä ylimääräisestä hoivasta ja huolenpidosta, joka oireesta seuraa. Lisäksi perheen toiminnan kannalta voi olla edullista kiinnittää huomiota tällaiseen yksittäiseen ongelmaan, koska silloin mahdolliset muut ongelmat jäävät piiloon. Hoitona ovat erilaiset psykoterapeuttiset menetelmät.

[alkuun]

LAPSEN VAIKENEMINEN (mutismi)

Mutistinen on lapsi, joka osaa puhua, mutta valikoi kenelle puhuu tai vaikenee tyystin. Yleensä lapsi puhuu jollekin perheenjäsenelle, mutta vaikenee koulussa. Kyse ei siis ole siitä, että lapsi tietoisesti päättäisi lopettaa puhumisen, vaikka tällaista ilmaisua saatetaan esim. lastenpsykiatrisen tutkimuksen tai hoidon yhteydessä käyttääkin, vaan psyykkinen ristiriita aiheuttaa sisäisen vaikenemisen pakon.

Puhumattomuus alkaa yleensä jo ennen kouluikää 3 - 4 -vuotiaana. Lapset ovat älyltään normaaleja. Vaikenevilla lapsilla on monia yhteisiä piirteitä. He ovat herkkiä, ujoja, ahdistuneita, pelokkaita, epäluuloisia sekä itsepäisiä. Itse asiassa puhumattomuus pitää sisällään myös sinnikästä uhmakkuutta ja tietynlaista voimantunnetta. Puhumaton nauttii tilanteesta, kun muut yrittävät eri keinoin saada häntä puhumaan.

PUHUMATTOMUUDEN TAUSTAA

Niin hankalalta ja vaikeasti ymmärrettävältä kuin lapsen puhumattomuus saattaa ulkopuolisesta tuntuakin, se on lapsen kannalta sillä hetkellä tiedostamattomana ratkaisuna välttämätön ja tarkoituksenmukainen. Lasta ei voi yleensä houkutella tai pakottaa puhumaan, koska hänen mielikuvissaan puhuminen merkitsisi jotain tuntematonta, suurta uhkaa. On yleistä, että puhumattoman lapsen perheessä myös ainakin toinen vanhemmista on estynyt, arka, syrjäänvetäytyvä, ujo ja hiljainen. Puhuminen ylipäätänsä saattaa olla vähäistä ja rajoittua tarkasti vain tietyille "vaarattomille" alueille. Tästä lapselle syntyy käsitys, että puhuminen olisi jotenkin vaarallista. Perheet ovat usein sosiaalisesti eristäytyviä ja taipuvaisia näkemään perheen ulkopuoliset henkilöt vihamielisinä.

Perheterapioiden yhteydessä on tullut esiin, että lapsen vaikeneminen saattaa liittyä myös ns. perhesalaisuuden olemassaoloon. Perhesalaisuudella tarkoitetaan sitä, että perheen historiassa tai sen nykyelämässä on tapahtunut merkittävä asia, joka on ollut niin raskas tai järkyttävä, että siitä on vaiettu. Lapset alitajuisesti tietävät tällaisen salaisuuden olemassaolon, vaikka eivät sen tarkempaa sisältöä tunnekaan. Salattava asia kasvaa lapsen mielessä monta kertaa kauhistuttavammaksi kuin se todellisuudessa koskaan on ollut.

HOITO

Ehkä juuri lapsen mahdollisen voimantunnon tai taustalla olevan melko vaikean psyykkisen ristiriidan vuoksi puhumattomuuden hoito on vaikeaa. Joissakin tapauksissa tarvitaan pitkäaikaista, vuosiakin kestävää lastenpsykiatrista sairaalahoitoa. Usein koko perheen hoito on aluksi välttämätön, ja myöhemmin voidaan harkita lapsen tai jonkun muun perheenjäsenen yksilöpsykoterapiaa tai vanhempien pariterapiaa. Hoito on pitkäaikaista ja tulokset vaihtelevat.


 

============================================================================

LUKEMISEN JA KIRJOITTAMISEN VAIKEUS (Lu-Ki-vaikeus)

Mitä yhteistä on Hjallis Harkimolla, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaalla, Albert Einsteinilla ja Leonardo da Vincilla? Lukihäiriö.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: lukihäiriö, lukivaikeus, dysleksia ja sanasokeus. Nämä kaikki tarkoittavat samaa ilmiötä ja kysymys on lukemisen ja kirjoittamisen häiriöstä. Lukivaikeudesta ja lukihäiriöstä puhuttaessa kysymys on vaikeudesta oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Nämä voivat esiintyä yhdessä muiden oppimishäiriöiden kanssa. Sanasokeus on vanha nimitys lukivaikeudelle. Dysleksia tarkoittaa aivoperäistä lukemisvaikeutta ja kyse on vaikeammasta toimintahäiriöstä.

Lukivaikeus ilmenee eri tavoin ja yksilöllisesti. Lukivaikeuden aste vaihtelee. Lapsi voi kehittyä ikätasoisesti tai sitä paremmin, mutta lukeminen ja kirjoittaminen ovat työläitä oppia. Tutkimusten mukaan jopa 15 – 20 %:lla ikäluokasta on jonkinasteinen lukivaikeus.

Lukemisessa esiintyy tyypillisesti seuraavia vaikeuksia: kirjainten tunnistaminen ja oppiminen on hidasta, kirjaimet hyppivät ja näyttävät toisiinsa liimautuneilta, kirjaimia, tavuja ja sanan loppuja jää pois, tavujen ja sanojen muistaminen on vaikeaa. Rivin seuraaminen ja uuden rivin löytäminen on hankalaa. Lukeminen on hidasta ja väsyttävää, ääneen lukeminen tulee vastenmieliseksi.

Kirjoittamisessa esiintyviä vaikeuksia: äänne-kirjaimen oppimisen hitaus, lyhyen ja pitkän vokaalin erottaminen on vaikeaa, kirjaimia ja tavuja jää pois, tavuttamisen oppiminen vaikeaa, kirjaimet ja numerot vaihtavat paikkaa, kirjaimet ja numerot muuttuvat peilikuviksi. Pienen ja ison alkukirjaimen muistaminen on työlästä, kirjoittaminen on hidasta. Johdonmukaisen lauseen rakentaminen on vaikeata.

Muistin alueella ilmenee yleensä seuraavia ongelmia: työmuisti on lyhyt, lapsi ei muista, mitä piti tehdä, vaikka tehtävä olisi annettu pari minuuttia sitten. Kyse ei ole keskittymiskyvyn puutteesta, vaan nimenomaan muistin heikkoudesta. Lapsen tavarat ovat hukassa.

Hahmottamisen vaikeuksia ovat ajankulun tajuaminen, vaikeus oppia viikonpäivien ja kuukausien nimiä ja niiden merkityksiä. Lapsi eksyy herkästi. Hänen vaikea oppia suunnistamaan ja lukemaan karttaa. Oikean ja vasemman erottaminen tuottaa vaikeuksia. Lapsi saattaa olla kömpelö, koska hän ei hahmota ympäristöään. Hän kompastelee mattoihin tai ruokailuvälineet tipahtelevat käsistä tavallista useammin.

Tarkkaavaisuudessa voi ilmetä myös ongelmia ja keskittyminen tehtäviin on hankalaa. Lapsi pyyhältää paikasta toiseen pystymättä asettumaan aloilleen eli lapsi on hyvin vilkas. Toisaalta lapsi voi vetäytyä omiin oloihinsa, jos kokee jonkin tilanteen vaikeaksi.

Kehon hallinnassa on vaikeuksia. Koulun liikuntatunnit ovat painajaisia. Usein lukivaikeuksiset lapset ovat viimeisiä, jotka valitaan joukkueisiin. Koordinaatio saattaa olla huono, hyppääminen, juokseminen, pallon kiinniottaminen tuottavat ongelmia. Jalat ja kädet liikkuvat epätahtiin, oikein rytmin ja tasapainon löytäminen on työlästä tai lähes mahdotonta. Lapsi on kömpelö, hän kaatuilee ja kompuroi usein.

Itsekontrolli voi lukivaikeuksisella lapsella pettää helposti. Lapsi purkaa lukivaikeuden aiheuttamaa turhautumista uhmakkaalla käytöksellä, kiukunpuuskilla tai raivokohtauksilla. Kaverisuhteissa saattaa ilmetä ongelmia sopimattoman käyttäytymisen vuoksi.

KAHDENLAISIA LUKEMISVAIKEUKSIA

Alankomaalainen lasten neuropsykologi Dirk Bakker on laatinut lukemisprosessista ns. tasapainomallin. Tasapainomallin mukaan lukemisprosessin kehitysvaihe on yhteydessä siihen, kumpi aivopuolisko hallitsee enemmän lukemistapahtumaa. Bakker on jakanut erilaiset lukijat P ja L-tyypin lukijoihin, riippuen lukijan tekemistä virheistä. Lukemisaika yhdistettynä virheisiin viittaa siihen, kumman aivopuoliskon strategiaa lukija pääasiassa käyttää.

P-tyypin dysleksia

- vasemman aivopuoliskon prosessit ovat heikompia
- hidas ja epävarma lukija
- aikaa vievät virheet tyypillisiä
- lopputulos lukuisten korjausten jälkeen melko oikea

Tyypillisiä virheitä lukiessa:
1. Puuttuvan sanan korjaus
2. Poisjätetyn kirjaimen korjaus
3. Sanan tavaaminen tai korjaus
4. Sanan toistaminen
5. Väärinlukemisen korjaus
6. Väärä painotus tai ääntäminen
7. Väärän sanan korjaaminen oikeaksi

Harjannuttaminen:
- oikean näkökentän stimulaatio
- taktiiliset harjoitukset oikealla kädellä (esim. rakennuspalikoilla rakentamista)
- kuunteluharjoitukset oikeaan korvaan
- tekstilaji selkeä ja koruton
- loru- runo- ja riimitehtäviä

L-tyypin dysleksia

- vasemman aivopuoliskon prosessit ovat voimakkaampia
- nopea, impulsiivinen lukeminen
- lukuisat suorat virheet; kirjainten ja sanojen yli hyppäämistä

Tyypillisiä virheitä lukiessa:
- Sanan poisjättäminen
- Kirjaimen tai tavun poisjättäminen
- Uuden sanan lisäys tai korvaaminen toisella sanalla
- Sanojen tai kirjainten reversaalit
- Sekalaiset kirjainvirheet
- näkyy myös matematiikassa merkkien sekoittamisena esim. > <

Harjaannuttaminen
- Vasemman näkökentän stimulaatio
- taktiiliset harjoitukset vasemmalla kädellä
- kuuloharjoitukset vasemman korvan kautta
- tekstilajina korukirjoitus, (erilaisia kirjasintyyppejä)

Vihjeitä opettajalle - Näin voit helpottaa lukivaikeuksisen oppilaan työskentelyä

· Anna käsiteltävän asiat pääkohdat ennakkoon paperilla
· Ei taululta / piirtoheittimeltä kopiointia
· Tee käsiteltävistä asioista yhteenveto
· Pidä suullisia kokeita
· Älä kiirehdi
· Anna riittävästi kirjoittamis- ja vastaamisaikaa
· Opeta opiskelutekniikoita
· Oppimisen ilo on paras oppimisen edistäjä

Vieraan kielen opettamisesta

· Keskitytään keskeisten asioiden perusteelliseen opettamiseen
· Oppimateriaalia eriytetään
· Kieliopillisten termien merkitys ja rakenne jäsennetään
· Painotetaan suullista osaamista
· Sallivuus kirjoitusvirheiden suhteen!
· Suggestopediset menetelmät auttavat lukivaikeuksista kielenoppimisessa
· Harjoitellaan kuulohavaintoja
· Kaikkien aistien käyttö huomioitava

 


 


©2017 Picturewoman - suntuubi.com