Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / Autismi / Haastava käyttäytyminen

Nimi: picture.woman
Lähetetty: 22.11.2007
15:58
Otsikko: Haastava käyttäytyminen
Miksi autistinen lapsi käyttäytyy haastavasti? Haastava käyös
liittyy lapsen viestintään. Siitä on saattanut muodostua keino
viestiä, kun ei muut keinot tuota tulosta. Haastava käytös ei
merkitse sitä, että lapsi on paha, tai huonosti kasvatettu.

Yksi kasvattajan vaikeimmista pulmista on lapsen haastava käytös.
Tavallisesti se liittyy uhmaikään ja puperbeettiin. Autistisella
lapsella haastavaa käytöstä esiintyy muistakin kuin kehitykseen
liittyvistä syistä. Kotioloissa lapsen kanssa usein opitaan tulemaan
toimeen kasvattajan ja lapsen yhtisen kokemuksen myötä kuuntelemalla
ja seuraamalla lasta, sekä olemalla herkkä hänen tarpeilleen. Jos
lapsen tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan käytöksen
asettama haaste katoaa, tai suuresti vähentyy. Laitoksissa ja
kouluissa tilanne on toinen. Hoitohenkilökunta ja opettajat vaihtuvat.
Jopa lapsen oma opettaja tai tukihenkilö harvoin tuntee lasta yhtä
hyvin kuin omat vanhemmat. Myöskään lapsi ei tunne näitä ihmisiä.
Tässä on jo perusasetelma, jossa helposti syntyy tilanteita, jotka
voivat johtaa haastavaan käytökseen. Lisäksi Suomessa on vielä
laitoksia, joissa noudatetaan ns. auktoriteettista
kasvatuskäytäntöä. Tämä ei koske vain koulukoteja,
auktoriteettista kasvatusta sovelletaan myös lastenkodeissa ja lasten
psykiatrisilla osastoilla. Näissä paikoissa, joissa hoito perustuu
pakkoon joudutaan usein tilanteisiin, joissa lapsi pannaan
kiinnipitelyyn. Yhteistä näille tilanteille on, että useimmin ne
olisi voitu välttää inhimillisin ja joustavin säännöin.
Kiinnipitelyä jopa perustellaan hoitona. Monissa maissa tällainen
hoito on kielletty. Kiinnipito jo sinänsä antaa huonon väkivaltaisen
mallin asioiden ratkaisuun. Varsinkin aistiherkät autistiset lapset
kokevat kiinnipitelyn kidutuksena. Mitä tehdä, jotta
kiinnipitotilanteita voitaisiin välttää? Kiinnipitoon on kehitetty
korvaavia menetelmiä, joita näytetään vielä huonosti tuntevan
Suomessa. Seuraavat ohjeet perustuu pääosin alan englantilaiseen
opetusmateriaaliin.

Miten selvitä ilman väkivaltaa tilanteista, joissa lapsella on
haastava käytös
Jos lapsen tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan
käytöksen asettama haaste katoaa, tai suuresti vähentyy. Lapsen
käytöstä voidaan pitää haastavana, jos seuraavat kriteerit
täyttyvät:

· Käytös ei vastaa tilannetta, tai sopimaton ottaen huomioon lapsen
iän, tilanteen ja kehitystason.
· Käytös on vaarallista joko lapselle itselleen, tai muille.
· Käytös aiheuttaa lapselle itselleen merkittävää vaikeutta
rajoittaen hänen mahdollisuuksiaan oppia uusia asioita.
· Käytös aiheuttaa merkittävää painetta niille, jotka asuvat tai
käyvät koulua yhdessä ja haittaa huomattavasti lähimmäisten
elämänlaatua.
· Käytös ei vastaa sosiaalista normistoa
( Zarkowska & Clements 1994)

Käytöksen luokittelu on enempi subjektiivista, kuin objektiivista. Se
pohjautuu tulkintaan ja päättelyyn. Käytöksen määritteleminen
vaatii lukuisten seikkojen huomioonottamista. Sietokyky erilaiselle
käytökselle vaihtelee henkilöstä toiseen. Yhteiskunnallinen
arvojärjestelmä vaikuttaa käytöksen hyväksyttävyyteen. Suhteen
laatu ja asenne lasta kohtaan vaikuttaa sietokykyyn, toimintaan ja
vasteeseen. Lapsen käytöksestä pitäisi huolestua seuraavissa
tapauksissa:

· Silloin kun lapsen käytös ei ole sosiaalisten normien mukaan
hyväksyttävää ottaen huomioon lapsen iän, kehityksen ja
kulttuurillisen taustan.
· Silloin kun se aiheuttaa huomattavaa vaaraa lapselle itselleen,
sosiaalista syrjäytymistä ja koulunkäyntimahdollisuuksien
menettämistä.
· Silloin kun käytös merkittävästi vaarantaa muiden ihmisten
elämää.

Lapsen haastavan käyttäytymisen määrittely sisältää
subjektiivista tulkintaa. Kuitenkin kaksi edellä mainituista
tekijöistä pitäisi huomioida, ennen kuin puuttumista tilanteeseen
pitäisi harkita. Voi olla hyödyllistä erottaa haastava käytös
huolta aiheuttavasta käytöksestä, joka merkitsee vahingon
aiheuttamista itselle tai muille ja on riittävän merkittävää
oikeuttaen tilanteen tarkempaan määrittelyyn ja mahdolliseen
puuttumiseen (Clements & Zarkowska 2000).

Autismi ja haastava käytös
Autismi on oireyhtymä, jossa on tavanomaista sosiaalisen
vuorovaikutuksen ja viestinnän ongelmat, sekä käytöksen ja
ajattelun joustamattomuus. Autisteilla on epilepsiaa 25%-35%.
Epilepsiaan liittyvää haastavaa käytöstä, jolla on biologinen
pohja tavataan siis myös autisteilla. Epilepsia kohtauksia saatetaan
ymmärtää myös väärin haastavana käytöksenä (Clarke 1999).
Itsetuhoiseen käytökseen saattaa liittyä myös aivojen
dopamiinitason alhaisuus. Myös opioidien korkea määrä
keskushermostossa on linkitetty aggressiiviseen käyttäytymiseen
etenkin puberteetti-iässä (Clarke 1995).

Autistiset lapset ovat yliherkkiä monenlaisille ärsykkeille. Usein
tuntoaistin ja kuulon yliherkkyys saattavat olla syynä siihen, että
kosketus tai kovat äänet voi ärsyttää lasta. Myös katsekontakti
saattaa olla ärsyttävä ja aiheuttaa aggressiivista
käyttäytymistä. Toisaalta voi olla myös aistimuksen puutetta.
Kipupiste saattaa sijaita eri paikassa, kuin kivun aiheuttaja. Lapsi
voi vahingoittaa itseään tuntematta kipua esimerkiksi raapimalla tai
hakkaamalla itseään vain hakeakseen tuntoa ja käsitystä omasta
kehostaan (Williams 1996).

Autististen lasten haastavaan käytökseen liittyy myös oman kehon
hallintaan liittyvä liikkeen ohjauksen vaikeus. Tämä voi johtaa
siihen, että on vaikea ilmaista itseään kehon kielellä. Tämä voi
johtaa ärtymykseen, kun muut eivät ymmärrä, mitä lapsi tahtoo.
Kinestiset häiriöt voivat näkyä kehon asennon hallinnassa ja
toiminnassa, puheen tuottamisessa, ajatusten koostamisessa,
aistitoiminnoissa tunteissa ja muistin toiminnassa. Lapsilla voi olla
vaikeuksia liikkeen aloittamisessa ja pysäyttämisessä, tiettyjen
liikkeiden tuottamisessa, liikeradan muuttamisessa ja liikkeiden
yhdistämisessä sekä jatkuvuudessa (Donnellan & Leary 1995).

Autistiset lapset eivät aina huomaa oman käytöksensä vaikutusta
muihin. Vaikeus ymmärtää muiden ihmisten aikeita on joskus aika
dramaattista. Eräs autismin ydinominaisuuksia on ymmärtää
sosiaalisia tilanteita ja ennustaa muiden ihmisten toimintaa. Sitä,
että ei ymmärrä ohjausta, ei pitäisi tulkita hangoitteluna, tai
yhteistyön puutteena (Baron-Cohen, 1995).

Autismille on ominaista, että lapsella ei ole ainoastaan vaikeuksia
ymmärtää muiden aikeita, vaan hänelle on vaikeaa ymmärtää myös
omia aikeitaan ja ärtymyksen aiheuttajia. Tämä tarkoittaa, että
monet ympäristötekijät voivat aiheuttaa tilanteita, jotka eivät ole
lapsen tietoisessa hallinnassa. Viestinnän vaikeudet voivat olla
syynä, että lapsen ohjaus ei mene perille, sillä lapselle ei ole
muodostunut toimivaa sisäisen itsekontrollin ja oman toiminnan
seurannan ja hahmottamisen sisäistä kieltä (psykologian termein
minää). Tämä voi johtaa siihen, että itsehillinnän sijaan lapsen
toiminta vain voimistuu. Kehotukset "ei" tai "lopeta" saattaa
jäädä ilman vaikutusta, jos toiminta on jo alkanut. Tulos voi olla
päinvastainen ja toiminta saattaa vain vahvistua. Tämä ei aina ole
tietoista hangoittelua, vaikka sitä voidaan tulkita sopimattomana
käytöksenä. Aistimaailman yliherkkyys yhdistettynä vaikeuksiin
tunne-elämän hallintaan voi johtaa ylikuormitukseen, jossa jopa
nauruna alkanut positiivinen kokemus ilon kyynelineen voi johtaa
ärtymykseen ja kiukkuun (Clements & Zarkowska 2000).

Suurin osa inhimillistä viestintää on sanatonta. Kuitenkin
autistisen lapsen on vaikeaa ilmaista itseään elein ja ilmein. Tämä
ei tarkoita, että he eivät halu viestiä, vaan sitä, että heiltä
puuttuu väline, jolla viestiä. Kielellinenkin ilmaisu tulkitaan
helposti väärin, kun sitä ei pystytä elein vahvistamaan (Argyle
1988).

Kyvyttömyys ilmaista omia tarpeitaan ja turhautumista on selvästi
syynä autistisen lapsen haastavaan käytökseen. Haastavasta
käytöksestä saattaa tulla toimiva malli omien tarpeiden ilmaisuun ja
sitä voi olla vaikea muuttaa hyväksyttyyn tapaan ilmaista tunteitaan.
Koulun tai laitoksen auktoriteettiset kasvatusmenetelmät voivat johtaa
aiemmin kotonaan sosiaalisesti hyvin käyttäytyvän autistisen lapsen
käytöksen täysin sosiaalisesti sopimattomille raiteille.

Eräänä autismin määrittelyn pohjana on rutiininomainen käytös.
Tämä ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteistä, sillä monasti
rutiinit on omaksuttu laitoshoidossa, sillä monet autistiset lapset
joutuvat jo pieninä laitoshoitoon. Kotioloissa lapsista kehittyy
joustavia, vaikka kodistakin omine sääntöineen saattaa tulla
pienoislaitos. Laitoksille on tyypillistä, aktiviteettien puute,
henkilökunnan riittämättömyys, tarkat säännöt ja rankaisun
omaiset keinot lasten käytöksen ohjaamiseksi. Laitosmaista hoitoa
puolustellaan väittämillä, että autistit pitävät
päiväjärjestyksestä ja eivät pidä siitä, että heidän rutiineja
muutetaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Laitosmaisuus vaan
antaa autisteille tietyn mallin toimia ja vaikuttaa siihen, kuinka he
sopeutuvat muutoksiin. Laitos tehokkaasti laitostaa autistisen lapsen
toimintamallin, josta tulee hänelle helposti ainoa oikea tapa toimia.
Tämän vuoksi laitos ei ole paras paikka autistisen lapsen
kasvattamiseksi ja sopeuttamiseksi arkipäivän joustoihin.
Tavallisessa kodissa lapsen arki on joustava, ja myös autistinen lapsi
oppii arjen joustavan toimintatavan. Tämän takia tulee pitää huoli,
että lapsi ei laitostu laitoshoidossa, sillä tästä voi olla
seurauksena, että hänen on vaikea sopeutua arjen kotiympäristöön
(Morgan 2000).

Haastava käytös yhdistetään myös ympäristötekijöihin.
Väenpaljous voi tuntua ahdistavalta. Autistiset ihmiset vaativat
enemmän tilaa ympärilleen, kuin ihmiset yleensä. Kuumuus ja ilmaston
muutokset vaikuttavat myös käytökseen. Jotkut tuskastuvat helposti
kuumassa säässä. Myös äänet voivat aiheuttaa haastavaa
käytöstä. Kotioloissa häiriöääniä syntyy, kun perhe on kotona,
kuten ruoka-aikaan ja televisiota katsellessa. Nämä on aikoja,
jolloin myös haastavaa käytöstä useimmin esiintyy. Muita
ympäristötekijöitä on sosiaaliset verkostot, koulut ja laitokset,
sekä lapsen harrastuksiin liittyvät ympäristöt .

Elämäntilanteet aiheuttavat myös enemmän ahdistusta autistiselle
lapselle. Näitä on päiväkodin vaihto kouluun ja vaihto toiselta
kolmannelle luokalle, yläasteelle sekä lukioon tai ammattikouluun ja
työelämään tai yliopistoon. Läheisten ystävyyssuhteiden
solmiminen tuottaa vaikeuksia. Myös läheisten menetykset ovat
autisteille tavallista raskaampia. Näiden tilanteiden aiheuttama
ahdistus voi purkautua haastavana käytöksenä (Morgan 2000).

Haastavan käytöksen määrittely
Ei ole objektiivista mittaria, jolla haastavaa käyttäytymistä voisi
määritellä. Haastavasta käytöksestä saattaa kehittyä tapa, joka
on ominainen ja merkityksellinen henkilölle itselleen. Pitää
muistaa, että sama tapa voi merkitä eri lapsille eri asiaa.

Haastava käytös voidaan määritellä kuvailemalla käytös niin
tarkasti kuin mahdollista. Ei kuvailla sitä vain häiriönä, vaan
selvitetään ketä tai mitä vastaan se kohdistuu, missä se tapahtuu
ja kuinka se näkyy. Lisäksi selvitetään kuinka usein ja missä
olosuhteissa se toistuu. Tämä antaa mahdollisuuden nähdä
yhtäläisyydet ja erot eri tilanteissa. Se helpottaa myös näkemään
ja millaisia vaikutuksia on ollut käytöksen muuttamia
toimenpiteillä. Tärkeää on tietää myös haastavan käytöksen
kesto. Usein käytös toistuu, jolloin voidaan seurata, pidentyykö
kohtaus, vai lyheneekö se. Samoin mikä on käytöksen intensiteetti,
kuinka vaikea tilanne on ollut lapselle ja muille. Intensiteettiin
vaikuttaa usein haastavan käytöksen toistuvuus ja kesto. Tärkeää
on selvittää millainen ongelma se on lapselle ja muille.

Kuten sanottu kullekin lapselle sama käytösmalli saattaa merkitä
erilaisia asioita, niinpä on tärkeää rakentaa ekologinen kuva
käytöksestä sen erilaisissa yhteyksissään. Monilla autisteilla
esiintyy rituaalista käytöstä. Sama rituaali voi toistua eri
syistä. Käytöksen, kuten rituaalien selvittely vaatii henkilön
toiminnan tarkkaa analyysia, sen sijaan että tehdään hätäisiä
johtopäätöksiä, kuten "rituaalit johtuvat ahdistuksesta".
Vaikka johtopäätös saattaa olla suuntaa antava, se ei pidä
paikkaansa kuitenkaan kaikissa tapauksissa. Käytös voi myös muuttua
ajan kuluessa. Ei pidä uskoa, että "tällaisia he on aina
olleet". Menneet tapahtumat ovat tärkeitä, mutta hyvä analyysi
vaatii usein muistiinpanoja. Perheen jäsenillä on tässä tärkeä
rooli, sillä tärkeää on tietää mikä todella aiheuttaa haastavaa
käytöstä, jotta syy voidaan selvittää ja ahdistuksen aiheuttaja
saadaan eliminoitua.

Zarkowska ja Clements (1994) ovat kehittäneet Star-mallin haastavan
käytöksen analyysiin ja ehkäisyyn. Tutkimalla käytöstä niissä
olosuhteissa, kun se tapahtuu auttaa selvittämään sen syitä.
Seuraavassa esitellään tämä malli.

S = Settings tarkoittaa pysyvää ympäristöä, jossa tilanne tapahtuu
esimerkiksi kotona, bussissa, tai koulussa, tai milloin tietyt ihmiset
on läsnä. Muita tärkeitä tekijöitä on päivän aika ja toimintaan
liittyvä tapahtuma (esimerkiksi matkalla ajoneuvoa vaihtaessa).
Pitää selvittää myös henkilön tarvetila, kuten väsymys tai
nälkä. Settings voi kuvailla olosuhteita, jotka ovat erityisen
tärkeitä lapselle, kuten paikkoja, ihmisiä, ajankohtaa, tapahtumia
ja tiloja. Olosuhteet ovat erityisen tärkeitä rutiinin, struktuurin
ja ennakoitavuuden kannalta.

T= Triggers tarkoittaa tapahtumaa, tai tekijää, joka laukaisi
haastavan käytöksen. Nämä voivat toimia merkkeinä käytöksen
käynnistyessä ja lopettamisessa. Laukaisevat tekijät toimivat
tässä tarkoituksessa, koska autistiset ovat oppineet yhdistämään
ne joko miellyttäviin, tai epämiellyttäviin kokemuksiin. Laukaisevat
tekijät vaikuttavat myös muuhunkin kuin haastavaan käytökseen.
Laukaiseva tekijä, joka aiemmin tuotti mielihyvää, saattaa toisissa
olosuhteissa tuottaa mielipahaa, ja laukaista haastavaa käytöstä.

A= Actions, toiminta on parempi käsite, kuin käytös ilmaisemaan
tarkasti käytöksen eri vaiheet. Jos käytöstä kuvaillaan vain
sanalla aggressiivinen, se ei vielä riitä tarkkaan analyysiin
tilanteesta.

R= Results tarkoittaa toiminnan seuranneita tapahtumia. Se kertoo,
mitä lopulta tapahtui ja mitä lapsi ja haastavan käytöksen kohde
teki. Kuinka vanhemmat, opettajat tai hoitohenkilökunta toimivat
tilanteessa.

Star-malli ei yksin riitä kuitenkaan tilanteen selvittämiseen ja
vastaavan tilanteen ehkäisyyn. Pitää myös selvittää, kuinka
läheiset ja hoito henkilökunta tai opettajat näkevät tilanteen ja
miltä heistä tuntuu siinä tilanteessa. Miten he suhtautuvat lapseen,
joka aiheutti tilanteen. Jos ihmiset näkevät tilanteen olosuhteiden
seurauksena, he suhtautuvat lapseen myötämielisemmin, kuin jos
lapsesta tehdään syntipukki. Se miten suhtaudumme toisiin, vaikuttaa
myös siihen, kuinka heitä arvioimme ja kuinka tilanteet vaikuttavat
omaan käytökseemme.

Lapsen vanhemmat, hoitajat ja opettajat vaikuttavat olennaisesti
siihen, millainen on lapsen suhde ympäröivään maailmaan, kuinka
lapsi luottaa lähimmäisiinsä ja tovereihinsa. Henkilökunnan
koulutukseen ei riitä pelkkä haastavan käytöksen hallinta, vaan
tarvitaan myös heidän omien kasvatuskäsitteiden analyysia ja
tunnistamista, sillä he ovat osa systeemiä, joka vaikuttaa
muutokseen. Pitää myös kysyä, miltä tapaus tuntui. Tämä auttaa
ilmaisemaan tunteita, joita tapahtuma herätti. Ihmisillä on
vaikeuksia ilmaista omaa vihan tunnetta, joka saattaisi vaikuttaa
heidän käytöksensä arviointiin. On tärkeää, että lapseen
kohdistuva vihan tunne ei patoudu ja vaikeuta jatkossa suhdetta
häneen. Myös tilanteessa syntynyt lapsen viha pitäisi pystyä
käsittelemään yhdessä lapsen kanssa. Aikuisen antama malli on
tärkeää suhteessa lapseen. Tällöin ei pidä myöskään unohtaa
anteeksipyyntöjä tilanteen lauettua.

Haastavan käytöksen seurantalomake Star-mallin pohjalta
Päiväys ja aika Tilanne Tilanteen laukaisijat Toiminta Tulokset Mikä
aiheutti? Miltä se tuntui?

Käyttäytymismallin vahvistaminen
Vahvistamalla positiivisia käyttäytymismalleja, voidaan ehkäistä
haastavan käyttäytymisen puhkeamista väkivaltaiseksi. Vahvistaminen
voi olla miellyttävä kokemus, tai poispääsy vaikeasta tilanteesta.
Vahvistaminen voi ottaa monia erilaisia muotoja, kuten syötävät,
sosiaalinen tunnustus, aistillinen ilo, tai toimintaa, joka voi palkita
itse itsensä, kuten mieluisa harrastus.

On tärkeä todeta, että vahvistaminen on yksilöllistä.
Vahvistamisen pitää olla merkityksellistä. Tämä saattaa
sisältää toimintaa, tai kohteita, joita ei pidetä tavallisesti
vahvistajina. Autistiset lapset eivät välttämättä koe palkitsevina
asioita, jotka toimivat muilla lapsilla, kuten ylistys tai kontakti.
Autistisen lapsen arvorakenne saattaa myös vaihdella lapsesta toiseen.
Sama vahvistaja saattaa menettää merkityksensä ajan kuluessa ja
muuttua ikäväksi. Voi olla hyvä kehittää vahvistavien tekijöiden
hierarkiaa. Vahvistaminen voi olla myös negatiivista. Se ei kuitenkaan
merkitse rangaistusta. Negatiivinen vahvistaminen on sitä, että ei
anneta tehdä jotain mieluista. Rangaistus taas on sitä, että
pakotetaan tekemään jotakin epämiellyttävää.

Useimmat lapset oppivat itsestään, että tietty käytös ei sovi
tiettyyn tilanteeseen. Autistiset lapset eivät kuitenkaan opi näitä
sääntöjä ilman opettamista. Lapsi saattaa vaikka pyllistellä
toisille, eikä ymmärrä että se saattaa nostaa muiden lasten ja
pilkkaa, joka johtaa leikin muuttumisen tappeluksi. Opettamalla, että
tietynlainen käytös on sopivaa tietyssä tilanteessa saattaa olla
sopiva strategia soveliaitten käyttäytymismallien omaksumiseksi. Kun
uusi käyttäytymismalli opitaan, sen pitäisi tuottaa positiivista
tunnetta positiivisen vahvistamisen muodossa.

Yrittäessämme ymmärtää lapsen käytöstä, selittämällä, miksi
jotakin tapahtuu, ja ennustamalla lapsen käytöstä, tätä kutsutaan
funktionaaliseksi analyysiksi. Ymmärtämällä käytöksen funktiota
se auttaa meitä kehittämään käyttäytymisen hallintaa ja
käyttäytymisen muuttamisstrategioita. Usein on hyödyllistä myös
miettiä, missä milloin haastavaa käytöstä ei ole. Sitä pitää
tutkia ekologisessa ympäristössä. Pitää mahdollisesti selvittää
myös ruokailut, ruokailutottumukset, kuntoilu ja liikunta, äänitaso,
tila, päivittäinen aikataulu ja unen saanti. Monet näistä
käytännön tekijöistä eivät aiemmin kuuluneet käytöksen
hallintaan, vaikka ne saattavat vaikuttaa siihen merkittävästi
pitemmällä aikavälillä. Tarvitaan siis huolellista ja herkkää
tiedonkeruuta, kun tehdään funktionaalista analyysia lapsen
käyttäytymisestä. Mitään tietoa ei pidä hylätä, koska se
saattaa olla merkityksellinen tekijä lapsen tilannetta analysoitaessa
(Samson & McDonnel 1990).

Positiivinen väliintulo haastavan käytöksen hallinnassa
Lapsenkaan käyttäytymisen muuttaminen ei ole helppo tehtävä. Miten
voidaan haastavaan käytökseen puuttua vahvistamatta omalla
käytöksellä lapsen omaksumaa haastavaa käyttäytymismallia.
Seuraamukseton ratkaisumalli vaatii pohdintaa, miksei haastavasta
käytöksestä pitäisi rangaista.

Tutkimukset on osoittaneet, että rangaistus ei opeta yhtään
mitään, vaan tukahduttaa käytöstä tietyssä yhteydessä. Jos
käytetään rangaistusta, se toimii ainoastaan silloin kun
rangaistuksen toimeenpanija on läsnä. Tämä pitää paikkansa
varsinkin autistisen lapsen kohdalla, jolle on vaikeaa yhdistää
oppimaansa erilaisiin tilanteisiin.

Rangaistus on tehotonta pitkällä aikavälillä. Tukahdutettu käytös
usein uusiutuu tai korvautuu vielä vaikeammalla käytöksellä
varsinkin autismissa. Rangaistus aiheuttaa vaikeita lisäoireita, kuten
pelkoa. Pelokas lapsi ei pysty oppimaan ja menettää luottamuksen
hoitajiinsa. Rangaistus ei opeta lapselle mitä pitäisi tehdä. Tämä
on erityisen ongelmallista autismissa, jossa lapsi ei ole tietoinen
korvaavista oppimisstrategioista. Tämä saattaa johtaa lapsen
ilmaisun ja viestinnän täydelliseen tukahduttamiseen. Rangaistus voi
oikeuttaa kivun aiheuttamisen muille. Fyysinen rangaistus, huutaminen,
eristäminen ja kiinnipitely voivat sinänsä oikeuttaa kipua tuottavat
menetelmät. Kun otamme nämä keinot käyttöön, myös oikeutamme ne.
Mitä enemmän rankaisemme, sitä helpompaa on puolustaa rankaisua.
Myös kovat äänet voivat olla yhtä kivuliaita autisteille, jotka
ovat yliherkkiä äänille. Rangaistus voi kohdistaa väkivaltaa
rankaisun toteuttajaa vastaan. Tavallinen reflektio kivun tuijottajaan
on aggressio, myös niillä joilla ei ole autismia. Autistisella
lapsella voi olla matalampi tai korkeampi kipukynnys, joka tekee
rangaistuksen epäeettiseksi tai tehottomaksi (Williams 1996).
Rangaistus voidaan markkinoida myös "hoitona" kuten kiinnipito,
vaikka sitä käytetään nimenomaan haastavan käytöksen
taltuttamiseen. Tämä on epäeettinen ja sinänsä tuomittava
rankaisumalli, joka tuottaa eritystä kärsimystä autisteille, joilla
on kosketushäiriö.

Seuraamukseton ratkaisumalli
Monet haastavan käytöksen ratkaisumallit keskittyvät käytöksen
seuraamuksiin. Seuraamukseton ratkaisumalli välttää
rangaistuksellisia seurauksia, ja painottaa haastavan käytöksen
korvaavia toimintamalleja. Tällöin keskitytään niihin tekijöihin,
jotka johtivat haasteelliseen käytökseen. Tämä on positiivista ja
ennaltaehkäisevää, koska sen sijaan että odotettaisiin haastavan
käytöksen tuloa ja sitten tehtäisiin jotain sille, yritämme
ennakkoon estää sitä tapahtumasta. Keskeinen teema
seuraamuksettomassa mallissa on konfliktin välttäminen. Hyvä
esimerkki tästä on kun yritämme saada lasta noudattamaan
sääntöjä. Voimme rajoittaa esimerkiksi television katselua illalla
ja määrätä tietyn nukkumaanmenoajan. Seuraamukseton tapa panna asia
vireille on välittömästi kyseenalaistaa, pitääkö tällaisia
sääntöjä asettaa. Vielä tärkeämpää on, voidaanko löytää
lapsille mieluisempia vaihtoehtoja. Kultainen sääntö
seuraamuksettomassa menettelyssä on se, että konfliktit vältetään,
jos jotain otetaan pois niin jotakin parempaa saadaan tilalle. Tässä
tapauksessa seurauksena on paremmat yöunet. Vaatii hyviä perusteluja
saada lapset uskomaan tähän. Kuitenkin väärä tapa olisi tarjota
karkkia tai rahaa, tekijät jotka eivät tilanteeseen välittömästi
liity. Jos meillä ei ole vaihtoehtoja tarjota, silloin meidän
pitää kysyä, miksi me yritämme muuttaa lapsen käytöstä. Eli
säännöillä pitää olla lasta kehittävä vaikutus ja ongelmien
hoitaminen seuraamuksettomalla tavalla toimii esimerkkinä myös
lapselle hänen ratkaistessaan omia ongelmiaan.

Joskus on vaikeaa kehittää hyvää suhdetta lapseen, jonka käytös
on aggressiivista ja ennustamatonta. On vaikea odottaa, että
henkilökunta voisi toimia hyvin sellaisten lasten kanssa, joista he
eivät pidä, tai osoittautuu vaikeaksi hyväksyä heidän
käytöstään. Olisi tärkeää kaikesta huolimatta voittaa lapsen
luottamus, jotta löydettäisiin yhteinen kieli. Koulunkäynnissä
auttaa rikas ja monipuolinen ohjelma, josta lapsi löytää itseään
kiinnostavaa toimintaa kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä.

Kasvatuksellisten toimenpiteiden pitäisi olla johdonmukaista, jos
halutaan saada tuloksia. Kasvatusohjelman pitäisi luontevasti sopia
vaihteleviin tilanteisiin. Laitosolosuhteissa kasvatuksellisten
toimenpiteiden soveltaminen päivän tilanteisiin ei ole helppoa. Monet
kodin toiminnat laitosympäristössä tuntuvat keinotekoisilta.
Henkilökunnan haasteena on ottaa lapset yksilöinä. Oma koti
pitäisikin olla ensisijainen paikka autistisen lapsen kasvattamiseen.

Haastavaa käytöstä voi välttää järjestämällä lapsille
merkityksellistä tekemistä. Autistiselle lapselle on tärkeää,
että hän saa tehdä asioita, joissa hän pystyy pätemään.
Musiikista kiinnostuneitten pitäisi saada musiikkiopetusta, uimisesta
pitävien pitäisi saada uida. Jos lapsi pitää uimisesta, ja osoittaa
vähemmän haastavaa käytöstä uidessa, hänen pitäisi saada uida.
Useimmat lapset pitävät kouluopetuksesta. Tätä kiinnostusta
pitäisi positiivisesti vahvistaa, jotta heille tulisi jo alkuun
myönteisiä kokemuksia koulunkäynnistä(Clements & Zarkowska 2000).

Koulunkäynnissä tukitoimet pitäisi aloittaa varhain, heti kun
vaikeuksia esiintyy. Vanhempien tulee olla aktiivisesti mukana.
Järjestä koulunkäyntiympäristö niin, että oppilaalle on helppo
hahmottaa mitä tehdään ja missä. Ota huomioon herkän oppilaan
aistiherkkyydet ja vaikeudet. Selvitä ja kehitä lapsen kanssa
yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja viestintätaitoja. Selvitä
oppilaan näkökulma koulun tarjonnasta. Käytä oppilaan mielenkiinnon
kohteita ja erikoistaitoja opetuksen apuna ja sisällytä toimintoja,
joista hän nauttii. Ota mukaan normaalisti kehittyneitä lapsia
leikeissä ja ryhmätöissä. Huomioi oppilaiden yksilölliset erot.
Käytä funktionaalista otetta lasten käyttäytymisen hallintaan. Tue
oppilasta siirroissa luokasta toiseen ja luokka-asteelta toiselle.
Suunnittele lapsen koulunkäynti pitkällä aikavälillä. Järjestä
lapselle säännöllistä liikuntatunteja. Anna hänelle myös
rentoutumisharjoituksia (Jones 2002).

Kun sovitaan uusien taitojen oppimisesta, tärkein tekijä on
selvittää, mitä mahdollisuuksia lapsen ympäristö tarjoaa, ja
millä asioilla on suurin merkitys lapsen kehitysvaihe huomioiden.
Hyvä käytäntö on yhdistää koulutuksellinen tavoite toivottuun
sosiaalisen toiminnan tavoitteeseen. Oppimisessa tulisi painottaa
laatuun, eikä määrään. Häiriökäyttäytymiseen johtaa usein
liian suuri kognitiivinen kuormitus, josta seurauksena voi olla
ahdistusta. Tikapuut oppimisessa on tärkeät. Kukin askelma tulee
nousta tarkoituksenmukaisesti. Tiedon aukot tulee täyttää, jotta
oppiminen olisi merkityksellistä. Jos jonkun taidon oppiminen on
tärkeää, silloin myös harjoitteleminen, niin että sen osaa
kunnolla on mielekästä ja arvokasta lapsen kehitykselle. Taitojen
vahvistaminen on kehityksen avain. Haastava käytös voidaan korvata
uutta oppimalla. Lapsi voi olla jumittunut asiaan, joka nostaa hänen
aggressioitaan. Jos on kysymys asiasta, jolle hän ei mahda mitään,
voidaan koulutuksella kiinnittää lapsen huomio positiivisiin
vaihtoehtoihin, joihin hän voi ympäristössään vaikuttaa. Tämä ei
tarkoita, että lapsen alkuperäistä aggression aiheuttajaa
vähäteltäisiin, vaan vahvistetaan lapsen käytöstä positiivisella,
rakentavalla vaihtoehdolla. Monet ongelmat johtuvat puutteellisista
kommunikaatiotaidoista. Valintatilanteessa voi olla vaikeaa muodostaa
omaa mielipidettä asiasta. Tuolloin vaikeaa sanoa kyllä tai ei.
Vaikeampaa voi olla kuitenkin sanoa, en tiedä tai en ymmärrä. Tämä
saattaa johtaa haastavaan käytökseen. Tuolloin tulisikin lasta
harjoittaa viestittämään epävarmuuttaan sosiaalisesti
hyväksytyllä tavalla.

Lapsen hyvinvointi liittyy olennaisesti haastavaan käytökseen. Leikki
ja liikunta on erinomaisia keinoja lapsen rauhoittamiseksi. Fyysinen
harjoitus auttaa lasta hallitsemaan kehoaan ja aistitoiminnan
rajoittuneisuutta, motorista kömpelyyttä, kommunikaatiovaikeuksia ja
käyttäytymishäiriöitä. Lisäksi se on helposti yhdistettävissä
vapaa-aikaan, harrastuksiin ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen
oppimiseen. Hyvä ravinto, säännöllinen hupi-toiminta,
rentoutusharjoitukset, aromaterapia, hieronta ja taiteelliset
ilmaisulliset toiminnat auttavat lasta voimaan hyvin.

Ennen kuin käytöstä voidaan muuttaa, on tarpeen oppia hallitsemaan
sitä. Ensisijaista on että lapsi itse oppii hallitsemaan omaa
tunne-elämäänsä ja muuttamaan haastavan käytöksen positiivisen
kommunikaation malliin. Ennen kuin lapsen käytös saadaan muutettua ,
meidän pitää tulla toimeen sen kanssa. Tämä vaatii, että
laitoksen, koulun ja kodin olosuhteet on suunniteltu niin, että
haastavaan käytöksen hallitaan on varauduttu positiivisilla
keinoilla. Konfliktitilanteet nostavat tunteita, tähän pitäisi
varautua menetelmillä, joilla saadaan tunnetila pysymään tyynenä.
Fyysisiä rajoituksia pitäisi välttää viimeiseen asti ja pitää
tarkasti sopia, mitä ne ovat. Hyvässä riskianalyysissä punnitaan
mitä seurauksia pakkotilanteilla on. Jos lasta ei päästetä uimaan
muiden lasten kanssa, ja hän kiukustuu siitä, paheneeko käytös, jos
lapsen pyyntöön suostutaan ja päästetään uimaan muiden mukana?
Kasvattajat saattavat tuomita menettelyn "haastavan
käyttäytymismallin vahvistamisena". Parempi tapa analysoida
tilannetta on, että menettelyllä vältetään konflikti, joka auttaa
konflikteista vapaan ympäristön luomisessa ja samalla se vahvistaa
kommunikaatiotaitoja, ylläpitää ymmärrystä ja erilaisuuden sietoa.
Mitä hyötyä henkilökunnallekaan olisi pakottamisesta ja
aggressiivisen tilanteen luomisesta. Mitäpä lapset voisivat oppia
sellaisesta konfliktista.

Seuraamuksettoman käytöskasvatuksen strategiat
Koska lasten käyttäytyminen harvoin muuttuu toivotulla tavalla
pysyvästi, pitää pystyä seuraamaan käyttäytymisen kehittymistä,
jotta siihen voidaan tarvittaessa puuttua. Kirjallisuudessa todetaan,
että kun käyttäytymisen muuttamisstrategia on omaksuttu, käytös
saattaa ensin huonontua, ennen kuin se kohentuu. Pitäisikin laatia
kirjalliset ohjeet siitä, mitä tehdään jos lapsi muuttuu
käytökseltään haastavaksi. Tässä tulisi selvittää strategiat
tilanteiden rauhoittamiseksi. Miten toimitaan, jos joudutaan fyysisesti
rajoittamaan lasta ja suunnitella haastavan käytöksen seuraamukseton
hoito.

Mitä teet kun lapsi tulee vihaiseksi? Yksi yleinen strategia on
muuttaa ärsykkeen aiheuttajaa, niin että hän unohtaa vihan aiheen.
Tällä voi olla tilapäinen ja hetkellinen vaikutus, jolla lapsen
huomio käännetään muualle. Pysyvään vaikutukseen vaaditaan
pitkäaikaisempaa strategiaa. Lapselle pitäisi luoda ympäristö,
jossa suurimmat konfliktit voidaan välttää. Tämä tarkoittaa, että
lapsen normaalit tarpeet tulee tyydytetyiksi. Kun nähdään, että
lapsen viha nousee, ei kiihdytetä häntä enempää. On parempi pysyä
tutuissa menettelytavoissa, kuin muuttaa niitä ilman hyvää syytä.

Monet konfliktitilanteet nousevat vanhempien, hoitajien tai opettajien
vaatimuksista ja pyynnöistä. Vaikka vaatimukset eivät olisi
rangaistuksenomaisia, vaatimuksien esittäminen lapselle, joka on jo
valmiiksi kiukkuinen voi johtaa vihanpurkaukseen. Jos lapsi ei suostu
tulemaan ryhmätyötunnille, ei pidä häntä pakottaakaan. Toisaalta
tämä ei auta häntä pitkällä aikavälillä, jos hän jää ilman
kasvatuksellisia tavoitteita. Tähän on kuitenkin ratkaisu. Hoitajien
pitäisi olla joustavia. Selvitetään ensin syyt, miksi lapsi on
pahalla mielellä ja sitten lapsen rauhoituttua pyydetään häntä
uudestaan. Pyyntö voidaan uusia, kunnes lapsi on valmis.

On monia keinoja välttää konfliktitilanteet ennen kuin ne syntyvät.
Älä katso silmiin lasta, joka on jo vihastunut. Silmiin katsominen on
kaikkein haastavimpia tapoja nostaa tunteita. Ole varovainen, äläkä
myöskään koske vihastuneeseen lapseen, jollet tiedä miten hän
reagoi kosketukseen. Kosketuksen pitäisi tuntua lapsesta lohduttavalta
ja rahoittavalta, mutta näin asia ei aina ole. Tässä voi miettiä,
miltä vastaavassa tilanteessa on itsestä tuntunut. Joskus kaipaa
kosketusta, toisinaan ei. Jonkun tietyn ihmisen kosketus saattaa jopa
raivostuttaa. Autismissa kosketusherkkyys on yleistä, jolloin kosketus
tuntuu epämiellyttävältä.

Ihmiset haluavat ympärilleen tilaa ja pitävät huolta
henkilökohtaisesta tilastaan. Autistit ovat usein enemmän tietoisia
ympäröivästä tilasta kuin muut. Kun lapsi suuttuu, pitäisi varoa
menemästä hänen reviirilleen. Usein on hyvä saada muut ihmiset pois
tieltä ja välttää paikkoja joissa on paljon ihmisiä.

Kuten todettu autistisella lapsella on viestinnällisiä vaikeuksia.
Viestinnästä 80% on ei verbaalista. Autistisen lapsen ongelma ei ole
vain se, että hän ei pysty viestimään siinä kuin muut, vaan vielä
suurempi ongelma on se, että emme näe milloin he haluavat viestiä.
Meidän pitäisi olla tietoisia, kuinka puhumme lapselle, erityisesti
silloin kun hän on vihainen. Meidän pitäisi tiedostaa äänemme
sävy, puhua tyynesti ja rauhallisesti, sekä erityisesti varoa
nostamasta ääntämme. Häiriöäänet on usein erityisen
ärsyttäviä, sillä lapsen voi olla vaikeaa saada selvää
puheestamme.

Autistiset lapset jumiutuvat helposti toistamaan samaa asiaa. Miten
tässä tilanteessa päästään eteenpäin. Joskus on vaikeaa
päästä aiheessa eteenpäin. Tällöin voi auttaa se kuulija auttaa
viemään keskustelua eteenpäin. Toisinaan lapsi haluaa puhua
mieliaiheestaan. Tällöin voi yrittää muuttaa puheenaihetta, mutta
tämä ei useinkaan tehoa. Silloin voi yrittää puhua samasta aiheesta
pinnallisemmin. Puhuminen voi osoittaa myös ahdistuneisuutta.
Tällöin pitäisi selvittää mikä on ahdistuneisuuden aiheuttaja,
jotta huolta aiheuttava tekijä voitaisiin poistaa. Tilanne, mitä
pitäisi varoa on lapsen huomiotta jättäminen, sillä vihaa voi
nostattaa se, että lapsi yrittää kommunikoida, mutta häntä ei
kuunnella.

Rutiineja käytetään usein tekosyynä, kun vältellään uusien
asioiden oppimista. Rutiinit ovat tärkeitä kaikkien elämässä.
Rutiinit voivat tuoda mukavuutta. Ne voivat antaa meille myös
tarkoituksenmukaista tietoa. Autisteille rutiinit luovat
turvallisuutta. Esimerkiksi koulumatkat sujuvat hyvin, kun noudatetaan
tiettyä tuttua aikataulua ja reittiä. Rutiinien muuttamine saattaa
tuoda vaikeuksia, jotka heijastuvat käyttäytymisessä.

Käyttäytymisen hallinta ja käyttäytymisen tavoitteet sekoitetaan
helposti keskenään. Käyttäytymisen muutos tarvitsee analyysiä, vie
aikaa ja resursseja. Vaikka haluamme muuttaa käyttäytymistä, suurin
osa ajasta menee päivittäisten rutiinien ja arjen toteuttamiseen. Jos
lapsi halua tulla katsomaan videoita oppiakseen sosiaalisia taitoja,
pitääkö hänet raahata tilanteeseen väkisin? Periksi antaminen
saattaa joistakin näyttävän ongelmalta mutta sosiaalisten taitojen
kehittymisen kannalta se on parempi vaihtoehto, kuin pakottaminen ja
kiinnipitely.

Ihmisen kiinnipitelyä pitäisi välttää viimeiseen asti. Vaikka
voidaan yleisesti todeta, että kiinnipitelyä harvoin tarvitaan
seuraamuksettomassa hoidossa, on selvää, että jonkinlaista
rajoitusta joskus tarvitaan.

Kun mietitään kiinnipitelyä, ajatellaan usein ensimmäisenä sen
tehoa. Tässä voidaan tulla huomattaviin ongelmiin. Lapsen päällä
istuminen voi olla tehokasta, mutta eettisesti kyseenalaista.
Lopputulos oikeuttaa keinot argumentti on tutumpi armeijassa, kuin
hoitoalalla.

Kiinnipidossa turvallisuus on toinen tärkeä tekijä. Se liittyy niin
henkilökuntaan kuin autistiseen lapseen. Kiinnipito vaatii suurta
taitoa. Jos käytetään liikaa voimaa lapsen kiinnipitoon kudokset
voivat vahingoittua. Autistisen lapsen voi olla vaikeaa ilmaista
kipuaan etenkin stressitilanteissa. Hän saattaa joko kirkua koko ajan
tai olla hiljaa. Tuntohäiriöinen lapsi ei ehkä tunne kipua tai
sitten tuntee pitelyn voimakkaampana kipuna kuin tavallinen lapsi.
Seurauksena lapsi ei aina pysty kertomaan kivustaan. Tai henkilökunta
ei usko huutavaa lasta, sillä puremista, kiljuntaa, raapimista,
sylkemistä ja pieremistä pidetään vain osana haastavaa käytöstä.
Tässä tilanteessa henkilökunnankin on vaikea hallita omia
tunteitaan. Voiman käyttö voi olla ylimitoitettua.

Eräs tapa arvioida kiinnipitoa on tarkastella sitä sosiaalisen
hyväksynnän näkökulmasta. Sosiaalinen hyväksyntä ei tarkoita vain
kansalaisia, vaan myös hoitajia ja lapsia. Kiinnipito tilanteita
pitäisi toteuttaa niin, että ne tapahtuisivat julkisen tarkastelun
alla. Tällöin kiinnipitotilanteita todennäköisesti vältettäisiin,
ja pakon sanelemana pyrittäisiin pienimpään mahdolliseen voiman
käyttöön.

Seuraamukseton haastavan käytöksen hallinta vaatii selkeän
kirjallisen suunnitelman onnistuakseen. Siinä pitää määritellä,
millainen käytös luokitellaan potentiaalisesti uhkaavaksi tai
vaaralliseksi. Se auttaa myös määrittelemään hoitavan tahon
vastuun suhteessa lapseen. Konfliktin jälkeen pitää voida oikeuttaa
ne toimenpiteet joilla kiinnipito toteutettiin.

Kuvaile lapsen hoitohistoria ja miksi suunnitelmaa tarvitaan.
Minkälaiseen käytökseen pyritään vaikuttamaan. Mitkä tekijät
laukaisivat tilanteen aiemmin. Mitkä asiat ennakoivat tilanteen
laukeamista, Miten henkilökunnan pitäisi toimia, kun joudutaan
kiinnipitotilanteeseen. Minkälaisia eleitä, toimia ja sanoja tulisi
käyttää. Miten tapaus tulisi kirjata ylös. Miten tilanteeseen
osallistunutta henkilökuntaa tulisi tukea tapauksen jälkeen. Miten
lasta ja hänen vanhempiaan tulisi informoida ja tukea tapauksen
jälkeen. Miten voitaisiin estää vastaava tapahtuma jatkossa(
McDonnell & Sturmey 1993).

Kirjallisuutta:
Argyle (1988) Social Interaction. Methuen, London
Baron-Cohen, (1995) Mindblindness: an Essay on Autism and theory of
Mind, MIT Press, london
Bogdashina Olga (2005) Communication Issues in Autism and Asperger
Syndrome.
Clarke, D. J. (1995) Physical treatments.Teoksessa S.G. Read (Toim.)
Clinical Learning Disability Psychiatry, Saunders, London
Clarke, D. J. (1999) Bioligical aspects of challenging behaviour.
Teoksessa J. Porter (toim.) Challenging Behaviour and Learning
Difficulties, Module 11. The University of Birmingham, Birmingham:
Clements, J.& Zarkowska, E. (2000) Behavioural Concerns ans Autistic
Sprctrum Disorders Jessica Kingsley, London
Donnellan & Leary (1995) Movment differences and Diversity in Autism /
Mental Retardation. DRI Press, Madison WI
Jones G, (2002) Educational Provision for Children with Autism and
Asperger Syndrome
McDonnell,A.A. & Sturmey, P. (1993) Managing violent and agressive
behaviour: towards better practice. teoksessa Jones & C.B. Eayrs
(toim.) Challenging Behaviour and Intellectual Disability: A
Psychological Perpective. Bild, Avon
Morgan H. (toim.) (2000) Understanding and Working with the Continuum
of Need, Unit 6: Challenging Behaviour, The University of Birmingham,
Birmingham.
Samson, D. & McDonnel A.A.(1990) Funktional analysis and challenging
behaviours. Behavioural Psychotherapy, 18, 259-271.
Williams, D. 1(996). Autism: An Inside-Out Approach. Jessica Kingsley,
London.
Zarkowska, E. & Clements J. (1994) Problem Behaviour in People with
severe Learning Disabilities, Coom Helm London

Vastaa tähän
Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2018 Foorumi | Picturewoman - suntuubi.com