Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Sillalla-På Bron 2008 ●
Sillalla-seminaari
1 4 . - 1 5 . 2 . 2 0 0 8
Luentotiivistelmät
● Sillalla-På Bron 2008


Miksi tarvitaan käsitettä graafinen AAC?


Joskus luullaan, että kommunikoinnin sujumiseen riittää tietty kommunikointikeino, tietty menetelmä tai tietty kommunikoinnin apuväline. Todellisuudessa se on kuitenkin usein hankalaa eikä tulosole aina toivotunlainen. Tämän ovat monet puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia tarvitsevathenkilöt kokeneet. Sekoitammeko ”kommunikoinnin ” käytettäviin välineisiin? Monilla ihmisillä on suuret odotuksetja he uskovat, että kommunikointi käynnistyy automaattisesti. Kun näin ei käykään, saatetaan syyttää apuvälinettä ja uskotaan, että joku toinen väline toimisi paremmin.

Oletammeko, että kommunikoinnissa on kyse vain itsensä ilmaisemisesta? Unohdammeko, että kyse on myös kielen ymmärtämisestä ja vuorovaikutuskyvystä, jotka voivat olla puutteellisia? Unohdammeko
tukea ympäristöä siten, että se voisi toimia esikuvana ja vuorovaikutukseen paljon panostavana, malleja antavana osapuolena?


Graafisen AAC:n kohderyhmä
Monen vuoden kokemus henkilöistä, jotka ovat käyttäneet eri graafisia kommunikointitapoja, on vakuuttanut minut siitä, että eri kommunikointimuotojen, -menetelmien ja kommunikoinnin apuvälineiden
käyttöä on yhdisteltävä ja selvennettävä. Näistä päätettäessä on myös aina huomioitava sekäkyseisen henkilön kommunikoinnin kehittyminen että vuorovaikutuskumppanien tärkeä rooli.
Esityksessäni kerron, kuinka graafista kommunikointia voidaan systematisoida (esineitä, kuviaja symboleja). Erilaisilla graafisilla kommunikointitavoilla on paljon yhteistä, vaikka sitä ei aina huomaakaan.
Myös eri menetelmillä on paljon yhteistä. Lisäksi tämä sama koskee itse käyttäjäryhmiä:
• henkilöitä, joilla on motorisia ongelmia ja/tai kehitysvamma
• henkilöitä, joilla on sanan löytämisen ja kielen käytön ongelmia
• henkilöitä, jotka tarvitsevat puhetta tukevia kommunikointikeinoja (viittomat yms.)
• henkilöitä, joilla on aivovamma ja kielellisiä ongelmia


Erilaisten graafisen kommunikoinnin muotojen kokoaminen yhdeksi alueeksi selkiyttää asiaa; jasamalla se mahdollistaa isomman käyttäjäryhmän muodostumisen. Tämä taas tukee ryhmän identiteettiäja yhteenkuuluvuutta.

Graafisessa kommunikoinnissa huomioitava
• Graafisessa kommunikoinnissa apuvälineenä käytetään esineitä, kuvia ja symboleja.
• Graafisessa kommunikoinnissa ympäristön ehtymätön tuki on edellytys sen käytölle. Keino ja kommunikoinnin apuvälineet eivät sinällään tuota kommunikointia. Mutta ihmiset tekevät!
• Graafinen AAC muodostaa jatkumon asteikolla ja sama ryhmä sisältää erilaisia muotoja.
• Graafisella kommunikoinnilla on erillinen käyttäjäryhmä, jonka jäsenen identiteetin muodostumista ja omien oikeuksien toteutumista tämä tukee riippumatta jäsenen käyttämästä satunnaisesta kommunikointitavasta.
•. Tarvitaan pitkän tähtäimen suunnitelma. Jos kommunikointitaidot ovat laaja-alaisesti rajoittuneet, myös kommunikoinnin ratkaisut on oltava laaja-alaisia.
•. Graafisen AAC:n toimiminen kielenä edellyttää kielellistä yhteenkuuluvuutta.

Kommunikointia voidaan aina kehittää pidemmälle. Kehittäminen voi olla kommunikointikumppanien tai -tilanteiden lisäämistätai uusien kommunikointimuotojen käyttöönottoa.


On olemassa useita tärkeitä siirtymävaiheita:
• passiivisesta aktiiviseksi esineen käyttäjäksi
• menetelmästä kommunikointiin
• esineestä kuvaan
• kuvasta symboliin
• symbolista kirjaimeen
• yhdestä asiasta useampaan, taulu
• yksinkertaisesta enemmän kehittyneeseen
• lauseista tarinoihin


Erityisen tärkeää – ja erityisen tunteita herättävää on siirtymät käytetyistä yksittäisistä symboleista useisiin symboleihin ja yksinkertaisista lauseista monimutkaisempiin. Tällöin yksinkertaisesti kehitetään niitä taitoja, joita tarvitaan yhdenvertaiseen vuorovaikutukseen muiden kanssa. Puhetta tukevalle ja korvaavalle kommunikoinnille on erityistä se, kuinka viestit rakennetaan vuorovaikutuksessa aikuisen ja lapsen välillä. Aikuinen tukee lasta täydentämällä, laajentamalla ja ylitulkitsemalla lapsen viestejä ja ottamalla suuremman vastuun vuorovaikutuksessa. Aluksi lapselle on tärkeää, että hän pystyy kommunikoimaan normaalisti puhuvan aikuisen tuella. Ajanoloon tämä voi vaikuttaa haitallisesti kommunikoinnin kehitykseen. Aikuisella voi olla vaikeuksia päästä irti tästä roolista, että hän yksin vastaa kommunikoinnista. Aikuinen voi jatkaa aivan liian pitkään liiallisen avun antamista ja kontrollin pitämistä. Tämä johtaa epäsymmetriseen keskusteluun. Jotta voidaan tulla hyväksi kommunikoijaksi, tarvitaan monenlaisten kommunikointikumppanien tukea stimuloimaan ilmaisun kehittymistä.


Paras tapa kehittää vuorovaikutustaitoja on saada keskustelutilaisuuksia! Normaalisti puhuvan kumppanin tarvitsee kuitenkin opetella erityisiä taitoja, kuten lauseiden laajentamista ja graafisen kommunikoinnin käyttöä ja sen mallittamista. Lisäksi hänen tulee huolehtia siitä, että käyttäjällä on saatavilla tarvittava sanasto ja että hän ottaa huomioon oman roolinsa keskustelussa. Puhevammainen ihminen tarvitsee mahdollisuuksia keskustella tasa-arvoisesti muiden kanssa, jotka käyttävät samanlaista
kommunikointitapaa.

Puhevammainen ihminen tarvitsee keskusteluvalmiuksien kehittämistä myös aikuisella iällä, koska
• käyttäjä tarvitsee usein kieliopillista harjoitusta ja tukea sanavaraston kehittämiseksi
• käyttäjä voi tulla tarkemmaksi, tehokkaammaksi, ulospäin suuntautuneeksi
• kommunikointikumppani voi tulla tietoisemmaksi omasta roolistaan keskustelussa
• sekä puhevammaisen ihmisen että hänen kommunikointikumppaninsa valmiuksia ja strategioita tulee kehittää
• elämässä tulee vastaan uusia tilanteita ja uusia kumppaneita, ja näiden kohtaamiseen tarvitaantukea
• voidaan tarvita uusia apuvälineitä uusiin tilanteisiin

-----------------------------------------------------------------------------------


 
Oman toiminnan ohjauksen tukeminen kuvien avulla
 
Oman toiminnan ohjaus on tarkoituksenmukaisen toiminnan edellytys. Siihen kuuluu useita toiminnan osa-alueita, kuten suunnittelu, ennakointi, aloittaminen, jatkaminen ja lopettaminen sekä tarkkaavaisuuden
suuntaaminen ja ylläpito. Lyhytkestoinen muisti ja toiminnan kielellinen säätely liittyvät myös olennaisesti oman toiminnan ohjaukseen.
Kieli liittyy läheisesti oman toiminnan ohjaukseen, sillä toimintaa ohjataan ja suunnitellaan kielen avulla. Yksilö voi toteuttaa itsenäisiä, tahdonalaisia ja tarkoituksenmukaisia toimintoja vasta, kun kieli ja sitä kautta ajattelu on kehittynyt. Toimintaan orientoituminen, siinä pysyminen, johdonmukainen
eteneminen ja loppuun saattaminen vaativat tarkkaavaisuutta. Toimivan oman toiminnan ohjauksen edellytyksenä on tarkkaavaisuuden suuntaaminen ja ylläpitäminen. Oman toiminnan ohjaus toimii tutuissa tilanteissa muistiin varastoitujen suunnitelmien pohjalta.

Lyhytkestoisen muistin heikkous voi näkyä yksilön toiminnassa esimerkiksi toiminnan hajanaisuutena, koska suunnitelma ei pysy mielessä.
Oman toiminnan ohjauksen häiriö voi näkyä muun muassa vaikeutena suunnata ja ylläpitää tarkkaavuutta, toiminnan suunnittelemattomuutena, impulsiivisuutena, ärsykeherkkyytenä sekä toiminnan joustamattomuutena ja toiminnan lopettamisen vaikeutena. Vaikeudet voivat näkyä myös
toiminnan pysähtymisenä ja hajoamisena. Yksilön voi olla vaikea muistaa tekemistensä toimintajärjestystä. Oman toiminnan ohjauksen vaikeudet voivat näkyä eri toiminnoissa, kuten omatoimisuustaidoissa, tehtävätyöskentelyssä tai ajan hahmottamisessa. Ongelmat ovat suurimmillaan, kun tilanne poikkeaa rutiinista tai on strukturoimaton ja siten vaatii yksilön omaa suunnittelua ja valintojen tekoa.


Toimintaterapian tavoitteena on tukea lapsen omatoimisuutta. Pyrkimyksenä on saavuttaa niitä valmiuksia ja taitoja, joiden puutteellisuus tuottaa vaikeuksia päivittäisissä toiminnoissa. Lapselle halutaan antaa onnistumisen kokemuksia ja näin mahdollisuus mielekkääseen elämään. Toiminta
tapahtuu ympäristön ja lapsen vuorovaikutuksenkautta. Toimintaterapiassa pyritään toimintaan, joka on itsestä lähtevää, itseohjautuvaa, ympäristöön sopeutuvaa, tarkoituksenmukaista ja jäsentynyttä. Lapselta odotetaan aktiivista osallistumista, sillä se on oppimisen edellytys. Terapeutin tehtävänä
on ohjata toimintaa niin, että se on tarkoituksenmukaista, ja että sen kautta on mahdollista saavuttaa terapialla asetettuja tavoitteita.


Kun lapsella on vaikeuksia oman toiminnan jäsentämisessä, hän voi saada kuvista tehokkaan apukeinon toimintansa ohjaamiseen. Kuvien avulla voidaan suunnitella ja toteuttaa jäsentynyttä ja tarkoituksenmukaista toimintaa. Lapsi voi helpommin palauttaa mieleen toimintavaihtoehtoja, eikä
hänen tarvitse koko ajan pitää mielessä suullista ohjetta. Visuaalinen muistituki ja tehtävien kuvallinen jäsentäminen auttavat lasta oman toiminnan ohjauksen harjoittelussa. Kuvat auttavat lasta ennakoimaan tulevaa ja hahmottamaan ajankulkua. Lapsen on helpompi jäsentää tietoa näkö- kuin kuuloaistin avulla, sillä kuvat kiinnostavat ja niiden ääreen pysähdytään. Kuvien avulla voidaan jäsentää sekä toimintaa että puhetta. Kuvien rinnalla on siis tärkeää käyttää myös puhetta. Kuvia
valittaessa ja käytettäessä on aina huomioitava lapsen yksilöllisyys.

 -------------------------------------------------------------------------------



Sosiaalishaptinen kommunikaatio
kosketukseen perustuvat haptiisit ja hapteemit
Riitta Lahtinen, KL

(kommunikaatiopäällikkö, Suomen Kuurosokeat ry)
Pastori Jussilaisentie 4 a 12, 00400, Helsinki
puh. 040-522 4201
riitta.lahtinen@kolumbus.fi


Väitöskirjassani olen tutkinut merkityksellisen kosketuksen laajentumista erilaisissa kommunikaatio- ja ympäristötilanteissa 16 vuoden ajalta. Kehon neutraaleille alueille viestimisen havainnointi alkoi kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden parissa, joilla aistikanavan muutokset liittyvät arkielämään.
Kuuroutumisen ja sokeutumisen myötä keho ja kosketus tulevat merkityksellisiksi tiedon hankkimisen ja vaihtamisen kanaviksi. Tutkimus on ensimmäinen systemaattinen kuvaus kuurosokean henkilön kosketukseen pohjautuvan kommunikaation kehittymisestä.
Tutkimus osoittaa, miten tietoa välittyy kosketuksen ja eri kehonosien kautta. Puheeseen, kehoon ja ympäristöön liittyy ominaisuuksia ja ilmiöitä, joita vastaanotetaan kuulo- ja näköaistin avulla. Kun kuurosokea henkilö ei kuule eikä näe keskustelijan kielellisiä eikä ei-kielellisiä viestejä, hän joutuu keskittymään kosketuksen ja kehon välittämään tietoon vastaanottaessaan ja tulkitessaan toisen viestejä ja tunnetiloja. Kuulon ja näön heikentyminen johti ympäristötiedon tehokkaaseen koodaamiseen kosketuksen kautta. Vähitellen kohderyhmä laajeni näkövammaisten kuulevien, ikääntyvien ja muiden kommunikaatio-ongelmaisten pariin. Kosketuksen perusteista hyötyvät kaikki ammattiryhmät ja perheenjäsenet, jotka käyttävät kosketusta jakaessaan tietoa.


Sosiaalishaptinen kommunikaatio on lähestymistapa, jossa jaetaan ympäristön visuaalista ja auditiivista tietoa. Eri osa-alueita kutsutaan haptiiseiksi. Tutkimus kuvaa haptiiseja eri tilanteissa aistitietoa
täydentävänä ja itsenäisenä kommunikaationa. Haptiisit ilmentävät sosiaalishaptista palautejärjestelmää, sosiaalisia pikaviestejä, keholle piirtämistä, kontakteja henkilöihin ja ympäristöön sekä liikkeillä opastamista. Haptiisien avulla voidaan järjestelmä ulottaa tunneprofiilien tuottamiseen, eri taiteiden kokemiseen sekä harrastusten ja kilpailujen välittämiseen.


Merkityksellisestä kosketuksesta analysoitiin kosketukseen liittyviä elementtejä, joita kutsutaan hapteemeiksi. Niihin liittyy kokemus jaetusta henkilökohtaisesta kehoalueesta, kosketuskontaktin tarkoituksesta, kontekstista ja eri kommunikaatiokanavien käytöstä. Kommunikaatioetäisyydet muodostuvat täsmäetäisyydestä, arvioidusta etäisyydestä ja kosketusetäisyydestä. Fyysinen etäisyys jaetaan kauko-, pitkä-, keski- ja lähietäisyyteen. Sosiaalinen kehoavaruus sisältää haptiiseja lähettävät ja vastaanotettavat kehonosat ja kontaktialueet. Viestejä tuotetaan eri kehonosilla, yhdellä tai kahdella kädellä, niihin liittyy eri käsimuotoja ja käden orientaatioita. Keholliseen kosketukseen liittyvät kehojen orientaatiot, asennot, asentotasot, kosketuspuolet ja sosiaaliset yhteiset toiminnat.


Laajennettuun kehoavaruuteen sisältyvät ympäristö- ja tilannetekijät. Liikkeiden hapteemit ovat liikkeen ja liikeradan suunnat ja suunnan vaihtumiset keholla, liikkeen suunnat henkilöiden välillä, painovoima, nopeus, toistumistiheys, koko ja laajuus, pituus, kesto, liikkeen pysähdys, rytmin muutos, muoto, piilo- ja nähtävissä oleva liike. Merkityksen laajentumiseen liittyy myös eri tunnetilojen ilmaisut.
Haptiikka liitetään kosketusaistin fysiologiseen prosessiin. Haptinen järjestelmä on monimuotoinen ja eri osista koostuva rakennelma. Sillä ei ole tiettyä aistielintä perinteisessä mielessä ja sen reseptorit ovat melkein joka puolella kehoa. Viime vuosisadalla Katz (1925/1989), Révész (1950) ja Gibson (1966) tutkivat kädellä saavutettavaa tietoa, kehon sisäistä aistikokemusta, liikkeiden tuomaa tietoa sekä ympäristön aistimista suhteessa maan vetovoimaan. Kontaktin, kosketuksen ja liikkeen yhdistelmästä syntyy aistikokemus iholla ja koko kehon toiminnassa (Révész, 1950). Haptisen tilan
kokeminen painottaa juuri kokemusta ympäristöstä suhteessa kehokokemukseen. Tietoa vastaanotetaan käsillä ja koko keholla. Taktiili on kosketusta ja kosketukseen liittyvää aistihavaintoa. Haptinen havainto on kosketus, joka sisältää vahvan liikeosuuden tiedon välittymisessä. Kosketuksen ja tuntoaistin ilmiöitä kuvataan molemmilla käsitteillä. Taktiili korostaa vastaanottavaa sensoriikkaa ja haptiikka kokonaisvaltaista liikkeeseen perustuvaa informaation hakua. Tässä työssä haptiikka liitetään vahvasti ympäristötiedon jakamiseen ja kehon kokonaisvaltaiseen orientaatioon. Haptiikka on yläkäsite ja taktiili on rajatumpi alakäsite.
 
--------------------------------------------------------------------------------


AAC osana ammattia?
Lotta Enqvist, puheterapeutti, FM


Kaikilla ihmisillä on tarve ja oikeus kommunikoida. Suurin osa vaikeimmin vammaisista ihmisistä toimii koko elämänsä ajan kommunikoinnin varhaisimpien keinojen eli niin sanotun olemuskielen (Pulli, Launonen ja Saarela 2005) varassa. Kommunikoinnin varhaisimpien keinojen voidaan ajatella kuuluvan puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin käsitteeseen (Glennen 1997). Näiden keinojen sisällyttäminen puhetta tukevaan ja korvaavaan kommunikointiin sekä yleisempikin pragmaattinen lähestyminen kielen ja kommunikoinnin kuntoutukseen (esim. Klippi 1996) on tuonut vaikeimmin vammaiset ihmiset puheterapeuttien asiakkaiksi (Romski ja Sevcik 1988). Osittain tähän on varmasti vaikuttanut myös luopuminen ajatuksesta, että AAC-keinojen käytön aloittaminen vaatisi joitain tiettyjä kognitiivisia perusedellytyksiä (esim. Kangas ja Lloyd 1988). Vuorovaikutus- ja kommunikointikumppanien merkitystä osana vaikeimmin vammaisten ihmisten kommunikoinnin kuntoutusta korostetaan usein, ja kuntoutuksen tavoitteena on useimmiten toiminnallinen kommunikointi arjen tilanteissa (Granlund ym. 1995, Launonen 2002). Puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käyttö ei siis kosketa ainoastaan puhevammaista ihmistä vaan aina myös hänen lähiyhteisönsä ihmisiä. Vaikeimmin vammaisten ihmisten kommunikoinnin mahdollisuudet
ja onnistuminen ovatkin lähi-ihmisten tulkintojen varassa. Lähi-ihmisten kommunikointiin liittyvät tiedot ja taidot voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kommunikointimahdollisuudet muodostuvat.


Pro gradu -työni tarkoituksena oli kuvata monivammaisille ja vaikeasti kehitysvammaisille lapsille tarkoitettujen päivähoidon eritysryhmien arjen vuorovaikutusta ja selvittää puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin käyttöä näissä ryhmissä. Tutkimuksesta saadun tiedon pohjalta pohdin työssäni myös sitä, kuinka kommunikoinnin kuntoutus toteutuu osana vaikeimmin vammaisten lasten arkipäivää.


Toteutin tutkimukseni haastattelemalla yhdeksää päiväkodin erityisryhmän työntekijää. Erityisryhmien työntekijät valittiin mukaan tutkimukseen, koska oletin heidän olevan merkittävässä asemassa vaikeimmin vammaisten lasten arjen kommunikointimahdollisuuksien toteutumisessa. Erityisryhmät, joissa haastateltavat työskentelivät, oli tarkoitettu vaikeasti kehitysvammaisille ja/tai monivammaisille lapsille. Haastateltavat työskentelivät neljässä eri päiväkodissa. Haastatteluaineisto kerättiin kolmen Etelä-Suomen kunnan alueella marras-joulukuussa 2006 ja sen keräämisessä yhdistettiin teemahaastattelun ja puolistrukturoidun haastattelun periaatteita. Aineistoa analysoitiin laadullisia menetelmiä käyttäen teemoitellen sitä haastatteluvastausten mukaisiin aihealueisiin ja etsimällä vastauksista samankaltaisuuksia ja eroja sekä vertaamalla tuloksia aikaisempiin tutkimuksiin.


Tutkimustulokset toivat esille niin rohkaisevia kuin huolenaihetta herättäviäkin piirteitä haastateltavien AAC-tiedoissa ja taidoissa. Tutkimuksessa ilmeni, että kaikissa erityisryhmissä käytettiin ainakin
jossain määrin puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia ja haastateltavat osasivat nimetä monia eri AAC-keinoja. Puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin käsite ei kuitenkaan ollut aivan selvä kaikille haastateltaville. Se, miksi ja miten puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia käytettiin, tuntui myös olevan osittain hieman epäselvää. Ryhmien lasten kommunikoinnin kuntoutuksen toteuttamisen käytännöt vaihtelivat, ja suurimmaksi osaksi kommunikoinnin kuntoutus ei toteutunut tiiviinä osana erityisryhmien arkea. Pro gradu -tutkimukseni tulosten pohjalta vaikuttaakin siltä, että erityisryhmien työntekijät tarvitsevat heille yksilöllisesti suunnattua ja suunniteltua AAC-koulutusta, johon koko ryhmän olisi mahdollista osallistua. Vaikuttaa myös siltä, että puheterapeuttien ja päiväkodin henkilökunnan välistä yhteistyötä tulisi kehittää entisestään ja että kommunikoinnin kuntoutusta tulisi toteuttaa enemmän päiväkotiryhmien arjessa. Jatkossa onkin tärkeää
edelleen miettiä nykyisten kuntoutuskäytäntöjen toimivuutta, tarkoitusta ja selkeyttä sekä kehittää vaikeimmin vammaisten lasten kommunikoinnin kuntoutuksen toimintamalleja.
 

--------------------------------------------------------------------------------
 

Vanhempien kokemuksia kommunikointikansion käytöstä ja käytön ohjauksesta Tietoteekissa
Hanna Korhonen, puheterapeutti

 
Normaalisti kehittyvä lapsi oppii kieltä kuuntelemalla ja havainnoimalla ympäristöään ja olemalla vuorovaikutuksessa kieltä osaavien ihmisten kanssa (Sutton, Soto & Blockberger 2002; Brekke & von Tetzchner 2003; ks. myös Bruner 1983). Puhevammainen lapsi tarvitsee puhetta tukevien ja korvaavien keinojen käyttämisen mallia, jotta hän itse pystyisi omaksumaan kyseiset keinot käyttöönsä (Porter & Burkhart 2004). Kuntoutuksen keskipisteenä ei ole enää vain lapsi vaan myös koko hänen lähiyhteisönsä (Hildén, Merikoski & Launonen 2001). Perhe ja erityisesti puhevammaisen lapsen vanhemmat ovat tärkeitä toimijoita kuntoutuksen kaikissa vaiheissa, esimerkiksi kun tehdään päätöksiä ja valitaan puhetta tukeva ja korvaava keino (Goldbart & Marshall 2004). Vanhemmat  lapsen tärkeimpiin kommunikointi- ja vuorovaikutuskumppaneihin (Huer & Lloyd 1990; Parette & Angelo 1996) ja siksi onkin tärkeää, että heidän mielipiteensä ja kokemuksensa huomioidaan kuntoutusta suunniteltaessa.


Lähiyhteisön sitoutuminen puhetta tukeviin ja korvaaviin keinoihin ei tapahdu hetkessä vaanniiden omaksumiseen tarvitaan runsaasti aikaa (Herkman & Räisänen 2006). Puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käyttöönotto on pitkällinen ja vaativa prosessi koko perheelle (Hildén, Merikoski & Launonen 2001). Siksi perheet tarvitsevat tietoa lasten kommunikoinnin mahdollisuuksista ja siitä, miten heidän kanssaan voi kommunikoida (von Tetzchner & Martinsen 2000, 137). Lisäksi perhe voi tukea puhevammaista ihmistä tämän itsenäisen kommunikoijan roolissa sekä jakaa kokemuksiaan ja välittää tietoa tarvittaessa eteenpäin puhevammaisen ihmisen uusiin ympäristöihin (Hildén, Merikoski & Launonen 2001).


Jonkin verran on tutkittu perheiden mielipiteitä ja tyytyväisyyttä puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja tarjoaviin palveluihin ja eri alojen ammattilaisten toimintaan (ks. esim. Parette & Angelo 1996; Goldbart & Marshall 2004). Apuvälineen hankinta ja kuntoutusprosessi vaikuttavat vanhempiin eri tavoin. Tyytyväisyys puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikointipalveluihin vaihtelee positiivisista hyvinkin negatiivisiin kokemuksiin (Goldbart & Marshall 2004). Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa vanhempien tyytyväisyyttä puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja tarjoaviin palveluihin, erityisesti siis tutkimuskohteena olleeseen Tietoteekkiin, sekä vanhempien tyytyväisyyttä lapsen apuvälineeseen, tässä tapauksessa kommunikointikansioon.

Tutkimus toteutettiin kahdella kyselylomakkeella, jotka lähetettiin HUS Lasten ja nuorten sairaalan Tietoteekin kaikille niille 123 asiakkaalle, joilla oli käytössä Tietoteekin tarjoama kommunikointikansio.
Kyselyyn vastasi yhteensä 30 perhettä, eli vastausprosentti oli 24. Yhden perheen vastaukset tutkija joutui hylkäämään. Aineisto analysoitiin käyttämällä tilastollisia tunnuslukuja ja teemoittelua. Molempien kyselylomakkeiden vastausten perusteella vanhemmat olivat melko tyytyväisiä Tietoteekin tarjoamiin apuvälinepalveluihin. Vähiten tyytyväisiä he olivat ohjauksen riittävyyteen, ja monet ilmaisivat haluavansa enemmän ohjausta, jotta voisivat paremmin perehtyä kansion käyttöön.
Suurin osa (17) vanhemmista (28) koki kansion käytön vaikeaksi tai melko vaikeaksi. Kansion käyttöä vaikeuttivat vanhempien mielestä kansion koko, paino ja rakenne. Tällaiset negatiiviset tuntemukset voivat vaikuttaa apuvälineen hylkäämiseen. Vaikka vanhemmat kokivat kansion käytön vaikeaksi, he olivat ymmärtäneet kansion käytön perusidean eli mallittamisen ja oman roolinsa lapsen kielen kehityksen tukijana. Suurin osa vanhemmista mallittikin kansion käyttöä päivittäin.

Vanhempien mielipiteet lapsen edistymisestä kansion käytössä jakaantuivat lähes tasan sen mukaan, oliko lapsi oppinut käyttämään kansiota vai ei. Suurin osa vanhemmista kuitenkin kannusti lasta käyttämään kansiota. Lapsen kansion käytön aktiivisuus voi riippua hyvin paljon vanhempien aktiivisuudesta. Kansion ohella lapset käyttivät paljon myös muita kommunikointikeinoja, kuten viittomia ja puhetta. Vanhemmat olivat epävarmoja kansion myönteisestä vaikutuksesta lapsen puheenkehitykseen, mutta monet uskoivat kansion auttaneen lauseenmuodostuksessa ja uusien sanojen oppimisessa. Suurin osa (64 %) vanhemmista kuitenkin toivoi lapsen kommunikoivan tulevaisuudessa puheella. Mielenkiintoista olisikin tutkia kuvakommunikoinnin vaikutusta puheenkehitykseen. Lisäksi kaivattaisiin tarkempia tutkimuksia kommunikointikansion opittavuudesta ja niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat kansion käytön oppimiseen, erityisesti mallittamisesta. Myös erilaisten ohjausmuotojen tehokkuudesta kansion käytön oppimisessa kaivattaisiin lisätutkimuksia.

-----------------------------------------------------------------------------------
 
Osaavan vuorovaikutuskumppanuuden ABC
Katja Vuoti, tutkija, puheterapeutti, FM



Tasa-arvoisessa vuorovaikutussuhteessa kummankin osapuolen on mahdollista vaikuttaa kommunikoinnin etenemiseen (McNaughton & Light, 1989). Vuorovaikutustilanteissa osapuolet neuvottelevat yhdessä asioiden merkityksistä ja etsivät näin yhteisymmärrystä sekä rakentavat yhteistä jaettua maailmaa (Tirassa, Bosco & Colle, 2006).
Puhevammaisen ihmisen ja hänen vuorovaikutuskumppaninsa välisessä kohtaamisessa on kuitenkin aina riski, että yhteisymmärrystä ei synny ja puhevammaisen ihmisen ääni jää kuulumatta. Puhevammaisen ihmisen kyky ymmärtää vuorovaikutuskumppanin kommunikointia voi olla puutteellista.
Lisäksi puhevammaisen ihmisen omat kommunikointitaidot voivat olla vähäiset, jolloin vuorovaikutuskumppanin mahdollisuus ymmärtää hänen ilmaisujaan on rajattu. Ongelma ei ole siis yksin puhevammaisessa henkilössä tai hänen vuorovaikutuskumppanissaan, vaan se muodostuu heidän välilleen (von Tetzchner & Martinsen, 1998).

Edellä mainituista syistä johtuen puhevammaisen henkilön mahdollisuus ottaa osaa kommunikointiin on vähäisempää kuin muiden ihmisten. Hänen vuorovaikutuskumppaniensa tehtävänä onkin ottaa suurempi vastuu kommunikoinnin etenemisestä. Vuorovaikutuskumppanit joutuvat samalla myös eettiseen vastuuseen puhevammaisen ihmisen oikeudesta kommunikointiin; antavatko he puhevammaiselle ihmiselle mahdollisuuden tulla aidosti kuulluksi. Puhevammaisten ihmisten ja heidän vuorovaikutuskumppaneidensa kommunikointia tutkittaessa on havaittu useita tasa-arvoista vuorovaikutusta estäviä piirteitä. Vuorovaikutuskumppaneille on tutkimusten mukaan tyypillistä se, että he dominoivat keskustelua, eivät huomioi puhevammaisen ihmisen sanattomia viestejä, eivätkä anna puhevammaiselle ihmiselle aikaa aloittaa kommunikointia (McConkey, Morris & Purcell, 1999). Lisäksi heidän on monesti vaikea arvioida puhevammaisen henkilön kielellisiä kykyjä sekä mukauttaa omaa ilmaisuaan puhevammaisen henkilön tarpeita vastaavaksi (Bradshaw, 2000).

Tutkimuksissa ei ole kuitenkaan selvitetty, miten toimii osaava vuorovaikutuskumppani, joka pystyy edistämään tasa-arvoista vuorovaikutusta.


Helsingin yliopiston puhetieteiden laitokselle tekemäni väitöstyön lähtökohtana on tutkia, minkälaisia strategioita osaavat vuorovaikutuskumppanit käyttävät kommunikoidessaan puhevammaisen henkilön kanssa. Aineistona olen käyttänyt OIVA-hankkeessa (ks. Martikainen & Burakoff, 2006) taltioituja video-otoksia hankkeeseen osallistuneiden vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten sekä heidän vuorovaikutuskumppaniensa välisistä kommunikointitilanteista.


OIVA-hankkeeseen liittyvistä videoista valittiin neljä otosta, joissa vuorovaikutus oli erityisen onnistunutta ja tasa-arviosta. Näistä otoksista analysoin strategioita, joita osaavat vuorovaikutuskumppanit
käyttivät. Havaitsin, että kaikki osaavat kumppanit käyttivät useita strategioita vahvistaakseen vuorovaikutusta. He keskittyivät puhevammaiseen ihmiseen sekä tarkkailivat häntä intensiivisesti koko vuorovaikutustilanteen ajan. Lisäksi he antoivat tilaa puhevammaisen henkilön ilmaisuille tekemällä itse vain vähän kommunikointialoitteita, mutta pitämällä toisaalta monenlaisia puhevammaisen henkilön tekemiä aloitteita vuorovaikutuksen kannalta merkityksellisinä. Osaavat kommunikointikumppanit mukauttivat myös omaa ilmaisuaan puhevammaisen ihmisen tarpeita vastaavaksi; he puhuivat lyhyin lausein ja käyttivät paljon sanattomia keinoja ilmaisussaan.

Vuorovaikutuskumppanit eivät kuitenkaan käyttäneet kaikkia strategioita yhtä aikaa. Vuorovaikutuskumppanin oma persoonallisuus sekä kulloinenkin vuorovaikutustilanne näyttivät vaikuttavan strategioiden valintaan. Kaikista vuorovaikutuskumppaneista välittyi onnistuneissa tilanteissa se, että he olivat aidosti kiinnostuneita puhevammaisesta ihmisestä. He halusivat ymmärtää puhevammaisen ihmisen viestejä ja varmistaa, että puhevammainen ihminen ymmärsi toisaalta myös heidän omat ilmaisunsa.

---------------------------------------------------------------------------------


Kuka keskustelee kenenkin kanssa?
Puhevammaisten tulkkipalvelutilanteiden kuvausta
Kristina Huuhtanen, erikoispuheterapeutti, FL



Perustuslaki turvaa Suomessa oikeuden yhdenvertaiseen osallistumiseen myös puhevammaisille henkilöille. Osallistuakseen elämänsä päätöksiin puhevammaisen henkilön on voitava kommunikoida ympäristönsä kanssa. Vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelu, joka pyrkii tukemaan puhevammaisen henkilön omatoimista suoriutumista, sai lainvoiman Suomessa v. 1994. Se velvoittaa kunnat tarjoamaan tulkkipalvelua, joka vastaa asiakkaan tarpeita sekä sisällöllisesti että laadullisesti (mm. Papunet 2007). Puhevammaisten henkilöiden kokemukset tulkkaustilanteista ovat pääosin myönteisiä, mutta on myös kokemuksia, joissa puhevammainen henkilö on jäänyt syrjään omien asioidensa keskustelusta (Rautiainen 2003, Huuhtanen 2004, Sjövall 2007). Muutamia selvityksiä lain toteutuksesta eri kunnissa on tehty, mutta varsinaista tutkimusta ei vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelusta vielä ole.


Menetelmät
Tämä tutkimus tarkasteli keskustelutilanteita, joissa yksi keskustelijoista oli puhevammainen henkilö joka käytti viestinsä välittämiseen tulkkaavan henkilön apua. Tavoitteena oli selvittää, poikkeaako tulkkaustilanteen keskustelu joiltakin osin keskustelun yleisistä säännönmukaisuuksista. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti vuorottelujäsennys ja keskustelun sujuvuus. Lisäksi pohdittiin miten keskustelut erosivat toisistaan ja etsittiin eroja selittäviä tekijöitä.


Kolmen puhevammaisen henkilön, heitä tulkkaavien henkilöiden (4) ja keskustelukumppaneiden (5) keskustelutilanteita (16 kpl) videoitiin kolmessa vaiheessa. Videoinnit litteroitiin ja niiden pohjalta aineistoa analysoitiin soveltaen keskustelunanalyysin metodeja. Keskusteluja tarkasteltiin kolmessa jaksossa: 1. jakso = ennen kehitysvamma-alan työntekijöille suunnattua puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin koulutusta käydyt keskustelut (6), joissa keskustelijat tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa, 2. jakso = koulutuksen jälkeen käydyt keskustelut (6), joissa henkilöt tapasivat uudelleen sekä 3. jakso = blisskielisen henkilön kanssa käydyt keskustelut, joihin edellisten (3) lisäksi osallistuneet kaksi keskustelukumppania eivät olleet saaneet kyseistä koulutusta.


Tulokset
Tulkkaus ei tämän tutkimuksen havaintojen mukaan juurikaan näytä vaikuttavan keskustelun sujuvuuteen tai luonteeseen, silloin kun kyse on epäselvän puheen tulkkaamisesta (1. ja 2. jaksot). Pienet tulkkauksen epäselvyydetkään eivät näyttäneet erityisesti häiritsevän keskustelun kulkua.


Keskusteluja kävivät puhevammainen henkilö ja keskustelukumppani. Tulkkaavat henkilöt eivät tuoneet keskusteluun omia näkemyksiään vaan mahdollistivat paremman ymmärrettävyyden keskustelijoiden välillä. Vuorovaikutuksen kannalta haasteellisempi tilanne syntyy, kun kommunikointikeino poikkeaa selkeästi totutusta eli puheesta. Myös tässä aineistossa blisskieliset keskustelutilanteet (3.jakso) poikkesivat kahdesta muusta ja oli vaikea analysoida niitä samoilla kriteereillä kuin 1. ja 2. jakson keskusteluja. Blisskielisessä jaksossa keskustelukumppanit muuttivat melko nopeasti keskustelun muodon sellaiseksi, että ”kyllä-ei” vastaukset olivat mahdollisia.
 
Vuorottelujäsennys ja vierusparit
Vuorottelujäsennys käsittelee vuoron pituutta ja vuorojen järjestystä. Perusajatus on, että keskustelu on sujuvaa (Sacks ym. 1974). Kielitieteellisessä keskusteluntutkimuksessa pidetään puheen perusyksikkönä lausumaa. Lausuma voi olla yhden sanan tai usean lauseen mittainen. Puhujan vaihdos on selvä vuoron merkki. Vuorottelun sujuvuutta tarkastellaan päällekkäisyyksien ja taukojen avulla. Vuorottelujäsennystä tarkastellaan paikallisesti, vuoro vuorolta (Hakulinen 1997). Tässä tutkimuksessa vuorot jakaantuivat melko tasaisesti kaikkien osapuolten välillä, joskin eri jaksoissa oli hieman eroja. Ensimmäisessä jaksossa eniten vuoroja käyttivät keskustelukumppanit. Toisen jakson keskustelujen kulkua hallitsivat puhevammaiset keskustelijat, jotka haastattelivat keskustelukumppaneitaan. Kolmannen jakson keskusteluista oli vuorojen laskeminen hankalaa, koska blisskielellä kommunikoiva henkilö käytti puheen sijasta katsetta osoittamaan merkkejä ja tulkkaava henkilö tarkensi merkit sanallisesti. Yhdessä keskustelutilanteessa ei keskustelukumppani sanonut mitään, muissa keskustelukumppanit tarttuivat johonkin asiaan puhevammaisen henkilön puheenvuorossa ja keskustelu jatkui vahvasti kysymys-vastaus tyyppisenä, jossa vuoroja käytettiin suurin piirtein yhtä paljon.


Päällekkäisyyksiä oli kaikissa keskusteluissa hyvin vähän. Yleensä ne näyttivät johtuvan siitä, että keskustelukumppani oli ymmärtänyt itse puhevammaisen henkilön puheenvuoron, eikä malttanut odottaa tulkkausta. Vuorojen välisiä taukoja oli vain muutamia, sen sijaan keskustelukumppaneilla oli puheenvuorojen sisällä pieniä taukoja hyvin paljon.Sekventiaalinen rakenne eli se, miten peräkkäiset puhetoiminnot liittyvät toisiinsa ja millaisia toisiinsa liittyviä jaksoja näistä muodostuu, kuvaa osaltaan vuorovaikutuksen rakenteellisuutta. Tiukemmin toisiinsa sidoksissa olevia puhetoimintoja kutsutaan vieruspareiksi (Raevaara 1997). Tässä tutkimuksessa vieruspareista yleisimpiä olivat kysymys-vastausparit. Eri henkilöiden väliset keskustelut muotoutuivat rakenteeltaan hieman erilaisiksi. Vaikutti siltä, että ei vain vuoron, vaan koko keskustelun aloituksella oli merkitystä sille, miten keskustelu jatkossa eteni. Jos keskustelukumppani aloitti keskustelun ja käytti paljon institutionaalisen keskustelun rakenteita, hän teki niin koko keskustelun ajan. Sama havainto oli toisen jakson keskusteluissa, joskin haastattelijoina toimivat puhevammaiset keskustelijat.


Pohdinta
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vuorovaikutusta vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelutilanteissa. Tulkkaavat henkilöt eivät ottaneet aktiivisti osaa keskustelun kulkuun, joten keskustelu oli enemmän kahdenkeskistä kuin monenkeskistä (vrt. Londen 1997). Puhevammaisen keskustelijan mahdollinen arkuus tai taitamattomuus keskustelun käynnistäjänä vaatii keskustelukumppanilta rohkeaa osallistumista. Blisskielen tai muun puheesta poikkeavan kommunikointikeinon ja/tai sen käytön erityispiirteitä olisi ehkä syytä selvittää keskustelukumppanille etukäteen (joko ns. tulkin puheenvuorolla tai puhevammaisen henkilön omalla selvityksellä), jotta hän pystyisi varsinaisessa keskustelutilanteessa keskittymään olennaiseen eli vuorovaikutukseen.

--------------------------------------------------------------------------------


AACin korvat eli auditiivisen kommunikointikansion suunnittelu ja käyttö
Auditiivinen kommunikointikansio arjessa – käyttäjän ajatuksia
Iina Heikurainen, puheterapeutti



AACin korvat eli auditiivisen kommunikointikansion suunnittelu ja käyttö


Se on vaikeasti näkövammaisille henkilöille suunniteltu auditiivinen kommunikointikansio. Käytännössä se tarkoittaa henkilöitä, joiden
näkökyky ei ole riittävän hyvä, jotta kuvien käyttö palvelisi heidän kommunikointitarpeitaan. AACin korvien käytön edellytyksenä on riittävän hyvä muisti sekä suomen kielen ymmärtäminen, sillä kaikki kansion avulla tapahtuva kommunikointi ja siirtyminen sivulta toiselle tapahtuvat muistin sekä puhuttujen sanojen ja lauseiden ymmärtämisen avulla.


AACin korvissa ei ole lainkaan merkkejä, vaan kaikki viestintä tapahtuu luettavien sanalistojen avulla, joista käyttäjä valitsee tarvitsemansa sanat auditiivisen askelluksen avulla eli kuittaamalla jokaisen hänelle ääneen luetun sanan jälkeen ”kyllä” tai ”ei”. Se on uudentyyppinen kansio, joka mahdollistaa tarkan, monipuolisen ja itsenäisen ilmaisun. AACin korvien rakenne tukee mallittamista, sillä AACin korvat, kuten muutkin kommunikointikansiot, opitaan vain ja ainoastaan mallittamisen avulla (esim. Binger & Light 2004). Mallittamisen taustalla oleva ajatus on se, että lapsi oppii oman äidinkielensä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa taitavampien kielen käyttäjien antaman mallin avulla (Vygotski 1962). Käytännössä se tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että kommunikointikumppani
tekee omia viestejään AACin korvia käyttäen eli auditiivisesti askeltaa sanoja/fraaseja yksi kerrallaan ja kuittaa jokaisen lukemansa sanan/fraasin jälkeen ”kyllä” tai ”ei”. Näin kansion käyttäjä saa mallia siitä, miten hänen omalla keinollaan voi tuottaa ilmauksia; esimerkiksi miten kansiossa liikutaan, mistä sanat löytyvät, miten niitä yhdistellään lauseiksi ja miten käytetään kielioppia. Näin kansion käyttäjän on mahdollista kehittyä kommunikoinnissaan taitavammaksi ja tarkemmaksi viestien välittäjäksi ja täten tulla tasa-arvoisemmaksi yhteiskunnan jäseneksi.


Mallittamista tukevat sekä kansion sisältö että sanojen jaottelu. Auditiivinen kansio sisältää riittävästi sanoja siihen, että käyttäjä pystyy niiden avulla kommunikoimaan nykyisten kielellisten ja kommunikointitarpeidensa mukaisesti ja että näiden taitojen kehittyminen on mahdollista. Lisäksi sanat on järjestetty aihepiireittäin siten, että saman kategorian sisällä voi muodostaa lausetasoisen viestin. AACin korvien avulla pystyy ilmaisemaan myös kieliopillisia asioita (mm. kieltomuoto, mennyt aikamuoto, omistusmuoto).
Ruskeasuon koulun AAC-tiimi on kehittänyt nämä uudenlaiset kommunikointikansiot australialaisen puheterapeutin Gayle Porterin työn pohjalta (mm. Porter 2004). Porter on tehnyt pitkän työuran mm. CP-vammaisten lasten parissa ja kehittänyt PODD-kansiot (Pragmatic Organisation Dynamic Displays) omassa kotimaassaan.

---------------------------------------------------------------------------------


 
Lapsen opiskelutulkkaus päiväkodissa ja ala-asteella
Mirjam Turunen, puhevammaisten tulkki

 

Opiskelutulkkausta haetaan perusopetukseen koulu- ja sivistystoimesta. Jatko-opiskeluun tulkkausta haetaan sosiaalitoimesta. Opettaja yleensä miettii tuntimäärän, jonka opiskelija opinnoista suoriutuakseen tarvitsee tulkkia.Opiskelussa puhevammaisten tulkkipalvelun päätavoite on, että oppilas, jolla on kielellisiä (puheen tuottamisen ja/tai ymmärtämisen) pulmia, pystyisi tasavertaisesti osallistumaan sekä opiskeluun että sosiaaliseen kanssakäymiseen koulussa/päiväkodissa työskentelevien aikuisten ja lasten kanssa.


Opiskelutulkin tehtäviin kuuluu puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien (esim. tukiviittomien ja PCS- kuvien) sekä selkokielen avulla varmistaa, että tulkkia käyttävä oppilas ymmärtää tehtävät, ohjeet, kertomukset, sadut, leikit, jne. Samalla kun tulkki käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä, hän mallittaa asiakkaalleen niiden keinojen käyttöä ja näin myös lapsen taidot käyttää kyseisiä menetelmiä vahvistuvat.


Olennainen osa tulkin työtä on myös lapsen viestien tulkkaaminen sekä aikuisille että toisille lapsille. Tulkkia käyttävä oppilas voi kertoa asiansa puheen, viittomien ja kuvien avulla, jonka jälkeen tulkki kokoaa niistä viestin ja sanoo sen eteenpäin. Myös lapsen lähi-ihmisten ohjaaminen ja rohkaiseminen puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien käyttöön kuuluu puhevammaisten tulkin työhön. Vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä voidaan myös tehdä kaikkien yhteinen juttu, esim. päiväohjelman läpikäynti PCS-kuvin tai laulu viittomin.


On ollut hienoa huomata miten päiväkodeissa ja kouluilla sekä aikuiset että lapset ovat innostuneet käyttämään tukiviittomia ja kuvakommunikaatiota.Sillä siten osoitetaan näitä keinoja käyttäville
oppilaille, että myös viittomilla ja kuvilla kommunikointi on hyväksytty tapa kommunikoida.
 

------------------------------------------------------------------------------------

Tekstinkäsittely ja piirtäminen monivammaisen oppilaan kanssa
Heikki Koistinen, erityisluokanopettaja, tietokoneavusteisen opetuksen ohjaaja



Työskentelen erityisluokanopettajana Mäntykankaan koulussa, Kuopiossa (www.mantykankaankoulu.fi). Se on OPH:n erityiskoulu liikuntavammaisille, pitkäaikaissairaille ja neurologisesti sairaille oppilaille. Tehtäviini kuuluu koulutusta ja ohjausta erityisesti tietokoneen käytöstä oppimisen tukena.
Ylläpidän kollegani Seppo Mikkosen (Kuopio) ja Risto Seppäsen (Oulu) kanssa VEP-palvelua (VirtuaalinenErityisopetuksen Palvelu) osoitteessa www.peda.net/veraja/vep.


Tietokoneen käyttö on monivammaiselle oppilaalle itsenäisen toiminnan keskeinen työtapa. Erityisesti tekstinkäsittely on ”kynä ja vihko”, jolla hoidetaan kommunikointi ja koulutehtävät eri oppiaineissa. Eräissä ohjelmissa on apuja, jotka nopeuttavat työskentelyä. Esityksessä käydään läpi avoimen OpenOffice Writerin – hyviä ominaisuuksia monivammaisen oppijan ja mm. matematiikan näkökulmasta. Itse tekemällä oppii! Hämmästyttävän usein tekstinkäsittelyn perusasetukset ovat kouluissa muokkaamatta. Jo fonttien koko ja näppäimistö n säätäminen saattaa ratkaista, ilman fyysisiä apuvälineitä, että oppilas pystyy kirjoittamaan.


Click-N-Type on kuvaruutunäppäimistö, johon on integroitu sananennustus. Sovellus hallitsee myös skannauksen. Kirjoittaminen on mahdollista siis yhdellä kytkimellä. Ohjelma on ilmainen ja sitä voi käyttää rinnan esim. OpenOffice Writerin kanssa.


Koulutehtäviin liittyy usein piirtäminen ja kuvien tuottaminen. Monivammaiselle oppilaalle tämä on haastavaa ja hidasta. Valmiiden kuvaelementtien käyttäminen saattaa tehdä toiminnasta järkevää. Valmiita kuvaelementtejä on tietysti tekstinkäsittelyn yhteydessä. Lisäksi TuxPaint on avoimen lähdekoodin ilmainen piirros-/kuvankäsittelyohjelma, johon liittyy laajahko leimasin (stamps) valikoima.


Käytän työssäni paljon avoimen lähdekoodin ja internetin kautta käytettäviä sovelluksia. Olemme nyt siinä tilanteessa, että esim. kouluihin tai apuvälineiksi hankittaviin tietokoneisiin ei kannata hankkia kaupallisia tekstin- ja kuvankäsittelyohjelmia vaan internetistä ladattavia avoimen lähdekoodin sovelluksia. Asentaminen koneisiin on tietysti työ, josta näissäkin tapauksissa saatetaan joutua maksamaan.
 

Lähteitä:
www.peda.net/veraja/vep
fi.openoffice.org
OpenOffice.orgiin sisältyy muun muassa:
• OpenOffice.org Writer - tekstinkäsittely
• OpenOffice.org Calc - taulukkolaskenta
• OpenOffice.org Draw - vektorigrafiikka
• OpenOffice.org Impress - esitysgrafiikka
• OpenOffice.org Base - tietokannat
Click-N-Type virtual keyboard
http://www.lakefolks.org/cnt/
Tux Paint piirrosohjelma
www.tuxpaint.org/
www.tuxpaint.org/download/windows

-----------------------------------------------------------------------------------


Keskustelun tukeminen kommunikointiohjelman avulla
Irina Savolainen, projektisuunnittelija
(Kommunikointiohjelmat käyttöön -projekti
)


Kommunikointiohjelmat käyttöön on ISAAC Suomi Finland ry:n projekti, jonka tavoitteena on helpottaa kommunikointiohjelmien käyttöönottoa luomalla valmiita taulustoja motorisesti erilaisille ja eri-ikäisille puhevammaisille lapsille ja nuorille (www.papunet.net/isaac). Projektia rahoittaa Rahaautomaattiyhdistys vuosina 2005-2009. Taulustot rakennetaan niin, että puhevammainen käyttäjä voi tuottaa mahdollisimman järkeviä suomen kielen mukaisia ilmauksia ja osallistua luonnolliseen keskusteluun. Tämän esityksen aikana kerrotaan ja näytetään, miten luonnollisen keskustelun ominaispiirteet
on huomioitu tässä projektissa luotujen taulustojen suunnittelussa. Alustavat taulustot ovat olleet kokeilussa viime syksynä ja kokeiluvaiheen palaute valmistuu esitykseen mennessä.


Keskusteluaiheen käsittely etenee tietyn rakenteen mukaan (Keenan & Schieffelin 1976) . Keskustelu alkaa tietyillä ilmauksilla, jonka jälkeen alkaa varsinainen keskusteluaiheen käsittely. Yhtä aihetta käsitellään ennalta määrämättömän ajan ja se vaihtuu joko hiljalleen häivyttäen tai selkeärajaisesti uuden aiheen kautta. Tarvittaessa keskustelun kulkua korjataan joko omasta aloitteesta tai keskustelukumppanin pyynnöstä. Keskusteluaihe loppuu joko tilanteen päättymiseen tai uuteen aiheeseen.


Puhuva lapsi oppii tiedostamattaan näitä sujuvan keskustelun edellyttämiä taitoja käyttäessään kieltä arkisissa tilanteissa. Projektissa luotujen taulustojen rakenne pohjautuu sujuvassa keskustelussa tarvittaviin taitoihin.


Tauluston päärakenteen avulla puhevammainen käyttäjä voi aloittaa, ylläpitää ja lopettaa keskustelun sekä esittää nopeita kysymyksiä, vastauksia ja kommentteja. Myös tarve pyytää lisäselvitystä tai korjata omaa viestiä on huomioitu. Tämän rakenteen käyttäminen onkin vaatinut puhevammaisilta
käyttäjiltä paljon harjoittelua.


Luonnollinen keskustelu on nopeaa. Vuorot vaihtuvat usein ja päällekkäisyydet ovat keskustelussayleisiä (Sacks, Schegloff ja Jefferson 1974). Graafisilla symboleilla kommunikointi on luonteeltaan hidasta ja keskeytyksiä tulee usein. Projektissa luoduissa taulustoissa on kaksi osiota, joista toinen perustuu kokonaan valmiisiin ilmauksiin. Yksittäisillä symboleilla rakennettuun ilmaukseen verrattuna valmiit ilmaukset ovat nopeampia ja pidempiä. Ne vastaavat usein paremmin puhuvien käyttämää kieltä, tukevat sosiaalista keskustelua ja ryhmäytymistä sekä ovat persoonallisempia (Todman2000).
Keskustelussa, jossa keskustelukumppanit ovat keskenään tasaveroisia, käsitellään molempia kiinnostavia aiheita ja yhtä aihetta käsitellään molempien näkökulmasta. Puhevammaisen ja puhuvan
keskustelukumppanin välillä käy usein niin, että keskustelu on todellisuudessa neuvottelua puhevammaisen välittämän viestin sisällöstä ja sen jälkeen puhuva henkilö korkeintaan kommentoi asiaa lyhyesti. Tasaveroiset kommunikointitilanteet, joissa puhevammaisen mielipiteet koetaan aidosti mielenkiintoisina, ovat harvinaisia (Von Tetzchner 2006).

Projektin taulustoissa käytetään hyväksi multimedian keinoja (valokuvia, musiikkia yms.), jotta keskustelukumppanissa heräisi kiinnostus kommunikoida puhevammaisen kanssa. Tauluston avulla tuetaan myös puhevammaisen mahdollisuutta osoittaa itse kiinnostustaan keskustelukumppania kohtaan esim. kysymällä jatkokysymyksiä käsittelyssä olleesta aiheesta. Luonnollinen keskustelutilanne on ainutlaatuinen ja koska sen alkua tai sisällöllistä kulkua on mahdoton ennakoida (Sacks, Schegloff ja Jefferson 1974), keskustelua ei voida rakentaa vain valmiiden ilmausten varaan. Projektissa luotavien taulustojen toinen osio on laaja yksittäisten symbolien ”varasto”, jonka avulla käyttäjä voi kertoa tarkasti haluamansa asian. Tämän osion yhteyteen rakennetaan
kielellinen taivutin, joka muuntaa valitun symbolijonon kielopillisesti sujuvaksi puheeksi. Tämä osio valmistuu vuoden 2008 aikana.
Yleinen näkemys on, että iästä ja keskustelutilanteesta riippumatta keskusteluille voidaan määritellä tietty yleinen usein käytetty sanasto (esim. Beukelman, Jones ja Rowan 1989), mutta ns. sisältösanojen
määrä vaihtelee runsaasti riippuen keskustelukontekstista. Taulustojen aihetauluissa huomioidaan ns. yleiset sanat asettelemalla ne mahdollisimman helposti saataville ja käyttämällä niitä muita useammin.


Ihmisen tapa viettää aikaansa ja eri tilanteisiin liittyvät sosiaaliset roolit ovat kulttuurisidonnaisia ilmiöitä ja vaikuttavat käytyihin keskustelunaiheisiin (Larson & Richards 1989). Projektin taulustot luodaan kolmelle eri ikäryhmälle (päiväkoti-ikäiset, koulunsa aloittaneet ja varhaisnuoret)) ja iän vaikutus huomioidaan mm. taulujen aiheissa. Taulustoihin jätetään myös tilaa jokaisen omille tärkeille aiheille ja toiminnoille.


Puhepalautteensa ansiosta kommunikointiohjelma on helppo väline keskustelukumppanille ja sen vuoksi on järkevää suunnitella taulustot niin, että ne tukevat mahdollisimman paljon normaalin keskustelun kulkua. Puhevammaisuus ja kommunikointiohjelma välineenä vaikuttavat kuitenkin keskustelun luonteeseen niin paljon, että näillä keinoin käytyä keskustelua ei voi verrata kahden puhuvan henkilön väliseen keskusteluun. Kommunikointivälineiden kehittäminen on kuitenkin tärkeää, jotta puhevammaisetkin henkilöt voisivat olla kiinnostavia keskustelukumppaneita ja osallistua mahdollisimman tasavertaisina keskusteluun. Välineiden kehittyessä on muistettava, että mikään kommunikointiväline ei kuitenkaan tee käyttäjäänsä autuaaksi. Keskusteluun tarvitaan sosiaalisia tilanteita, aitoa kiinnostusta, harjoittelua ja tarkkaa harkintaa siinä, mikä kommunikointitapa soveltuu kenellekin ja missä tilanteissa.

-------------------------------------------------------------------------------

 

Yhteisön sitoutumisesta vuorovaikutuksen muutokseen
Katja Burakoff, suunnittelija, puheterapeutti
Kehitysvammaliitto/Tikoteekki/OIVA-hanke

Kehitysvammaliiton Tikoteekki toteuttaa vuosina 2005-2008 OIVA-kehittämishankkeen (ks. www.papunet.net/oiva), jonka tavoitteena on edistää vaikeimmin kehitysvammaisten aikuisten vuorovaikutusta ja kommunikointia arjessa yhdessä lähi-ihmisten kanssa. Hankkeessa on ollut mukana kolme yhteisöä, jotka tarjoavat asumis- ja päivätoimintapalveluja vaikeimmin kehitysvammaisille aikuisille.
OIVA-hankkeeseen osallistuneet yhteisöt sitoutuivat noin puolitoista vuotta kestäneeseen prosessiin, jonka aikana työntekijöiden oli mahdollista paneutua aiempaa intensiivisemmin vuorovaikutukseen ja kommunikointiin liittyviin asioihin. Työntekijät osallistuivat hankeaikana viiteen koulutukseen sekä kokoontuivat säännöllisesti puheterapeutin ohjaamaan videohavainnointiryhmään.


Ryhmässä työntekijät ja ohjaaja tarkastelivat työntekijöiden videoimia arkitilanteita vuorovaikutuksesta vaikeimmin kehitysvammaisen kumppanin kanssa. Havainnoinnissa keskityttiin erityisesti onnistuneisiin vuorovaikutushetkiin ja tapoihin, joilla toimivaa vuorovaikutusta voidaan vahvistaa arjessa.


OIVA-hankkeessa käytettyjen työskentelytapojen vaikuttavuutta tutkittiin sekä kyselylomakkeiden että video-otosten avulla. Aineisto kerättiin ennen videohavainnointityöskentelyn alkamista ja sen päätyttyä. Kyselyaineiston perusteella uusi työskentelytapa herätti yhteisöissä monenlaisia odotuksia.
Hankkeen toivottiin ennen kaikkea lisäävän työntekijöiden tietoa kommunikoinnista, mutta myös vahvistavan sekä omia että kehitysvammaisten kumppaneiden vuorovaikutustaitoja. Tämä olikin syy, miksi osa työntekijöistä oli halunnut mukaan hankkeeseen. Toiset puolestaan kokivat, että esimies oli päättänyt heidän osallistumisestaan. Tämä kahtiajako päätettiin ottaa tulosten analysoinnin perusteeksi. Työntekijät ja heidän esimiehensä kokivat, että hankkeen onnistumiselle oli useita syitä. Työntekijöiden oma sitoutuminen ja innostuminen hankkeeseen sekä esimiehen läsnäolo ja prosessin aikana antama tuki koettiin välttämättömiksi. Parhaimmillaan esimies osallistui videohavainnointiryhmiin
tasavertaisena ryhmän jäsenenä, jolloin työntekijät näkivät, että myös esimies oli sitoutunut hankkeeseen. Esimies myös mahdollisti parhaassa tapauksessa sen, että työntekijöillä oli yhteistä aikaa kokoontua pohtimaan ja työstämään eteenpäin videoryhmissä asettamiaan tavoitteita.


Eräässä yhteisössä koettiinkin, että yhteisen keskustelun lisääntyminen yhdisti työyhteisöä ja sai sen jäsenet puhaltamaan yhteen hiileen.


Hankkeen päätyttyä työntekijät kokivat käyttävänsä erilaisia vuorovaikutusstrategioita aiempaa enemmän. He kertoivat antavansa aikaa vuorovaikutukselle ja jaksavansa odottaa paremmin asiakkaan
vuorovaikutusaloitteita ja vastauksia. Lisäksi työntekijät kertoivat oivaltaneensa sen, että heidän on myös itse muokattava omaa ilmaisuaan ja käytettävä puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä tukeakseen vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen mahdollisuuksia ymmärtää. Kaikkien työntekijöiden vastauksissa ei kuitenkaan näkynyt vuorovaikutuksen vahvistumisesta kertovaa muutosta tai muutos oli hyvin vähäistä. Tämä oli tyypillistä erityisesti niille työntekijöille, joiden mielestä esimies oli päättänyt heidän osallistumisestaan hankkeeseen. Työskentelyn onnistumista ja vuorovaikutuksen vahvistumista näyttäisikin tukevan, että työntekijä ja esimies sopivat yhdessä työskentelyyn osallistumisesta.


 


©2017 Picturewoman - suntuubi.com